MONIMUOTOINEN

17 joulu
…sellaiseksi suklaa osoittautui joulukuun gastronomis-luonnontieteellisessä MG-klubissamme 10.12.2018. Ja miksei olisi, onhan tällä maailmanmatkaajalla turvanaan ja vahvuutenaan ainakin 5300 vuotta vanha historia, juuret syvällä nykyisen Equadorin maaperässä, kuten tämä The Guardianissa referoitu tuore tutkimus kertoo. Vuosituhansien kuluessa suklaa on muuntautunut tummasta, ... Read more »

SEURATAAN SUKLAAN JÄLKIÄ

2 joulu
Lokakuun lopulla julkaistiin Nature Ecology & Evolution -lehdessä artikkeli kaakaopuun (Theobroma cacao) alkulähteiltä.  Linkki Guardianissa ilmestyneeseen artikkeliin löytyy täältä. Uusimpien tutkimusten mukaan kunnia kaakaon keksimisestä siirtyi Mayoilta nykyisen Equadorin alueelle noin 5300 vuoden päähän. Noin vuosi sitten suklaamaailma kohahti, kun ... Read more »

KÄSINKIRJOITETTUA RUOKAA ELI KÖYHÄN MIEHEN RUOKAPRINTTERI

27 touko
Ylen tiedesivut kyselivät äskettäin, että onko 3D-kotitulostin vuoden turhake. Me taas kevään viimeisessä MG-klubissa pohdimme, että minkälaiseen käyttöön mahtaa ruoan 3D-tulostimet lopulta asettua. Tuleeko niistä esimerkiksi: Upea uusi teknologia, jolla voidaan tuottaa esimerkiksi ravitsemuksellisesti räätälöityjä tuotteita erikoisruokavaliota kaipaaville, esimerkiksi lapsille ... Read more »

KÄSINKIRJOITETTUA RUOKAA

13 touko
Kaikki on nykyään niin 3D-printteriä, niin 3D-printteriä, että meidänkin täytyy ottaa asia puheeksi MG-klubissa.  Valitettavasti meillä ei kuitenkaan vielä ole 3D-printteriä, joten joudumme kirjoittamaan ruokaamme käsin. Tai käsinkirjoittamaan ruokamme, miten se nyt sanotaankaan. Joka tapauksessa kevään viimeinen MG-klubi keskittyy 3D-printtauksen ... Read more »

HAPPO KYPSENTÄÄ KYPSÄÄKIN KYPSEMMÄKSI

25 maalis
Äh, ärsyttävä kaksisisältöinen sanaleikki tuossa otsikossa!  En kuitenkaan raski ottaa sitä pois, joten jääköön siihen muitakin ärsyttämään. Ensinnäkin päätimme Tatun kanssa, että jatkossa MG-klubimme olkoon LUONNONTIETEELLIS-GASTRONOMINEN RUOKAKLUBI.  Sellainen se on varmaankin aina ollut, mutta nyt me hoksattiin se itsekin. Toisekseen, ... Read more »

JOS EI JOULUNA OLE LUNTA, EHKÄ SORBETTIA VALMISTAISI HÄN?

18 joulu
Sorbetti parhaimmillaan? Muovailtavan plastista, jonka saa pyöräytettyä pehmeästi lusikkaan ja siitä suuhun. Kihelmöiden hiukan kielen päällä se sitten välittömästi muuttaa olomuotoaan pienikiteisestä jäähileestä makeaksi mehuksi. Viileää, mutta ei liian kylmää. Kulhossa odottava seuraava lusikallinen odottelee kiltisti ja edelleen kiinteässä olomuodossaan ... Read more »