Onnea Luomo!

Maaliskuun 16, 2010 kello 12:02 pm | Mukavia ravintola- ja muita ruokaelämyksiä | 1 kommentti

Tuossa juuri Kauppalehden nettisivuilta totesin, että Luomo on juuri tähditetty 2010 Michelin oppaassa tähdellä.  Onneksi olkoon Jouni ja Mika ja kumppanit! Luomon sivuilla on galleriassa kuvat kaikista tähän saakka olleista menuista. Käykää ihailemassa!

PIENI PUNK OLUT

Maaliskuun 14, 2010 kello 2:52 pm | Mukavia ravintola- ja muita ruokaelämyksiä | 5 kommenttia

Tämä tarina on tuosta poronkäristyksen seurana nautitusta oluesta

Tämä tarina on tuosta poronkäristyksen seurana nautitusta oluesta

Sattuma heitti minut sunnuntailounaalle Nilsiään ja siellä Tahkon hiihtokeskuksen kupeessa sijaitsevaan Syvärin Kunkku –kuppilaan.  Poronkäristyksen kyytipojaksi halusin oluen.  Käristys ei ollut kummoinen, mutta sen seuraksi hiukan sattumaltakin valikoitunut olut oli sen sijaan tarinan arvoinen tuttavuus.

Baarissa hääräävä kaveri sattui mainitsemaan, että ”Tämä olut jakaa mielipiteitä voimakkaasti ja sitä joko rakastetaan tai inhotaan”.  Pakkohan sellaiseen on tutustua.  Olut oli Skotlannista tänne seilannut BrewDog-panimon Punk IPA ”post modern classic pale ale”.

On tietty ihmisryhmä, johon käänteinen mainostaminen vetoaa syvästi.  He ovat varmaan jonkinlaisia änkyröitä vastarannan kiiskiä ja minä taidan kuulua niihin.  BrewDog mainostaa oluttaan pikku kapinallisena ja toteaa, ettei edes välitä, pidänkö minä heidän oluestaan vai en.  Mainostekstin lopussa todetaan vielä, että ”Palaa takaisin juomaan miedon makuista, halvalla tehtyä, vedellä laimennettua bulkkioluttasi ja sulje ovi takanasi.”  Minä taidan ostaa tuota olutta toistekin.  Joskus tuollainen rääväsuisuus on virkistävää.

Antimainonta tehoaa änkyröihin

Antimainonta tehoaa änkyröihin

Hyvä mainonta puhuttelee kohderyhmää jo tiedostamattomalla tasolla ja minun tapauksessani BrewDog taisi onnistua.  Päätin, että tykkään oluesta jo ennen kuin olin maistanutkaan sitä.  Ja niin tykkäsinkin, mikä kertoo siitä, kuinka monimutkainen asia “hyvältä maistuminen” ja “tykkääminen” on.  Taaskaan ei pelkkää kemiaa.  Kuinkahan paljon maistamme aivoillame, emmekä erilaisilla reseptoreilla?  Punk IPAan oli annosteltu humalaa niin reilulla kädellä, että sen karvaus tuntui suussa vielä puoli tuntia lounaan jälkeenkin.  Tykkäsin siitä, mutta ymmärrän, että tuon tason karvaus jakaa mielipiteitä.  Kyllä geeneilläkin on merkitystä.

Ystäväni ja tutkijakollegani Mari Sandell tutkii meidän suomalaisten makugeenistöä ja erityisesti sitä, minkälainen geneettinen taipumus meillä on maistaa karvaita makuja.  Noin 10 % meistä suomalaisista maistaa karvaat maut tosi herkästi, kun taas toinen osa meistä ei juuri karvautta kavahda.  Loput sijoittuu sitten jonnekin sinne väliin.  Tällä hetkellä arvioidaan, että ainakin osa meidän makumieltymyksistämme selittyy geeniperimällä ja esimerkiksi herkästi karvaita makuja maistavat kanssaeläjät karttavat karvaan makuisia ruokia, kuten tiettyjä kasviksia ja hedelmiä, kahvia ja jopa kokojyväviljaa.  Minun makugeenejäni ei ole vielä tutkittu, mutta en varmaan ole ihan herkimmässä porukassa.  En tiedä, onko tämä seuraava tarina citystoori.  Makugeenitutkijat kertovat sitä George Bush vanhemmasta.  Ollessaan Yhdysvaltain presidentti hän oli kuulemma saanut kutsun Australiaan.  Kutsuun hän oli vastannut joviaalisti, että ”Joo, tulen, jos ei vain tarvitse syödä parsaa!”.  Lausunto aiheutti poliittisen myrskyn sekä Yhdysvaltojen että Australian parsanviljelijöiden keskuudessa. Kohu ja paheksunta laantui vasta, kun makugeenitutkijat astuivat esiin ja kertoivat medialle, että ”Antakaatten anteeksi, Herra Tasavallan Presidentin geeniperimä todennäköisesti selittää koko lausunnon.”

Luomutila Olli

Helmikuun 24, 2010 kello 9:57 pm | Mukavia ravintola- ja muita ruokaelämyksiä, Sitä sun tätä ruoan ympäriltä | Ei kommentteja

Tutustuin Luomutila Ollin Maija ja Tuomo Törmäseen pari vuotta sitten, kun luotsasin ensimmäistä molekyyligastronomiaan liittyvää projektiani (marjojen makuun liittyvää ja Sitran rahoittamaa hanketta). Vierailin parikin kertaa Maijan ja Tuomon luomumansikkatilalla, jossa kasvatetaan myös luomuvihanneksia ja jalostetaan tuotteita edelleen myytäväksi.  Luomutila Olli on myös Sonnentorin luomutuotteiden edustaja Suomessa.  Jos sattuu ajelemaan Suonenjoen suunnalla, kannattaa poiketa!

Ollin nettisivuilla kerrotaan lyhyesti, kuinka Maija ja Tuomo vuonna 1999 jättivät entisen elämän taakseen ja ryhtyivät toteuttamaan pitkäaikaista unelmaansa luomuyrittäjyydestä.  Maijan itsensä kertomana tarina oli sivuilla kuvattua vielä paljon hienompi!  Tein itsekin kerran samankaltaisen tempun ja sanoin itseni irti, koska tuntui, että johonkin muuhun täytyy vielä ryhtyä.  Voin siksi kuvitella, minkälainen juttu Maijalla on ollut jättää vakituinen toimistosihteerin työnsä ja aloittaa itsenäisenä yrittäjänä alalla, joka silloin vielä oli Suomessa tosi marginaalia.  Se on paljon isompi hyppäys kuin miltä se luettuna näyttää.

Luomutila Ollin Mausteinen Viherherukkamarmeladi on mielettömän hyvää

Luomutila Ollin Mausteinen Viherherukkamarmeladi on mielettömän hyvää. Olen tässä kirjoittaessani syönyt sitä monta lusikallista!

Maijaan johtui ajatukseni pitkästä aikaa, kun ostin taas kerran Luomutila Ollin Mausteista viherherukkamarmeladia.  Se on aivan käsittämättömän hyvä tuote!  Olen syönyt sitä jo monta lusikallista tässä kirjoittaessani ja sohvalla maatessani.

Oikeastaan tämä marmeladi taitaa olla tarkoitettu suolaisten ruokien kumppaniksi.  Se menee kuitenkin erinomaisen hyvin myös lusikalla suoraan purkista.  Makuyhdistelmä on tosi mielenkiintoinen ja yllättävä:  sokeria, viherherukkaa, paprikaa, mausteita ja suolaa.  Mausteita ei tietenkään paljasteta, mutta jotakin pippuria siellä ainakin on.  Hyvä maku viipyy pitkään suussa ja pippuri lämmittää mukavasti.  Laittaisin tämän yhdistelmän onnistuneisiin “Weird but Wonderful” -konsepteihin, joita listataan mm. täällä Guardianin taannoisessa (2002) artikkelissa.  Siellä kerrotuista Heston Blumenthalin kehittämistä tuotteista löytyy myös punajuuri-viherpippuri -hillo, joka on selvästi sukua tälle Maijan tuotteelle.

Sattumalta tällaiset maut eivät synny.  Maija tekeekin yhteistyötä monen arvostetun keittiömestarin kanssa ja ainakin kaksikko, Juha Rissanen ja Jarmo Laitinen, ovat Luomutila Ollin yhteistyökumppaneita.  Saattavat olla tämän viherherukkamarmeladinkin takana.

Hyvä niin! Nyt olen syönyt puoli purkillista.  Taidan jättää toisen puolikkaan huomiseksi.  Kohtuus on hyve, ja ahneus ja ylensyönti molemmat kuolemansyntejä.

Kaunista katoavaista

Helmikuun 7, 2010 kello 12:14 pm | Mukavia ravintola- ja muita ruokaelämyksiä | Ei kommentteja

Ravintolasali Kemin lumilinnassa 2010

Nautittiin siskon kanssa lasilliset hehkuviiniä tässä jäisessä ravintolasalissa. Kuljeskeltiin lasit kädessä salista saliin ja katseltiin ympärille 15 asteen pakkasessa.  Ruokailijoita ei ollut kovin paljon, mutta yksi hääseurue pelmahti paikalle satiineissaan.

Pekka Halonen maalasi jäistä tauluaan, joka jatkui jäiseen maisemaan.

Pekka Halonen maalasi jäistä tauluaan, joka jatkui ja sulautui jäiseen maisemaan

Keittiötä ei siis tällä kertaa testattu, mutta saattaa olla kokeilemisen arvoinen elämys, jos sattuu näille nurkille.  Sisko vihjasi, että isoilla ihmisillä meinaa reidet jäätyä, kun jääpöytien alareuna on aika matalalla.

Tänä vuonna Kemin Lumilinna täyttää 15 vuotta, joten siihen oli selvästi nähty poikkeuksellisen paljon vaivaa. Täällä voi yöpyäkin, sillä jäähotellissa oli ainakin parikymmentä huonetta.  Lapponian korunäyttely oli jääveistosten seassa mukavaa katseltavaa ja täällä ravintolaosiossa oli omat salit monelle suurelle suomalaiselle.  Bongattiin Sibelius, Halonen, Gallen-Kallela ja Saarinen.

Kaunista katseltavaa. Ei kyllä tiedetä, kuka lumi- ja jääveistokset on tehnyt, kun missään ei kerrottu veistäjien nimiä.

Viikon ruokaelämys

Tammikuun 30, 2010 kello 10:39 am | Mukavia ravintola- ja muita ruokaelämyksiä | Ei kommentteja

Viikon (ja aika paljon pidemmänkin ajanjakson, eipä sen puoleen) paras ruokakokemus oli torstain illallinen Luomossa .  Hyvää ruokaa hyvässä seurassa.

Astuin sisään suoraan pakkasesta ja lumituiskusta (Helsingissä tehtiin parhaillaan peltikolareiden ennätystä ja Espoossa oli bussi ja 7 pikkuautoa kolaroinut juuri keskenään), kello oli juuri tasan 18 ja Mika vasta sytytteli kynttilöitä salissa.   Seuruekin saapui pikku hiljaa ja virittäydyttiin nauttimaan lista alusta loppuun.

Tässä ihan muutama makupala muistoksi tänne eetteriinkin:

Keittiön tervehdyksenä oli Mummola-teemalla Karjalanpaistia (lasi edessä) sekä kaalikääryle ja silakkaa (lusikoissa taustalla).  Karjalanpaisti oli erityisen mummolan (minun omissa makumuistoissani kuitenkin anoppilan) makuinen:-)

Keittiön tervehdyksenä oli Mummola-teemalla Karjalanpaistia (lasi edessä) sekä kaalikääryle ja silakkaa (lusikoissa taustalla). Karjalanpaisti oli erityisen paljon mummolan (minun omissa makumuistoissani kuitenkin anoppilan) makuinen, jossa karjalanpaistin maku oli aidoimmillaan.(Kuvat on muuten kännykkäkameralla otettuja, joten eivät tee oikeutta annoksille)

Merenpohja jatkoi umami-teemaa Aasian kantilta.  Voin olla väärässä, mutta "merivesi" oli saatu aikaan kombumerilevästä  tai vastaavasta.  Aiemmassa "Tomaattidashi"-tekstissäni tutkailin tuon kombulevän tarjoamia umamimakuja.  Tässä se oli yksi elementti osana mykistävän hienoa kokonaisuutta.

Merenpohja jatkoi umamin maailmassa. Aiemmissa annoksissa karjalanpaisti ja kyytönjuustoannos olivat katselleet maailmaa kotinurkilta käsin, tämä taas Aasian kantilta. Voin olla väärässä, mutta "merivesi" oli ehkä saatu aikaan merilevästä. Aiemmassa "Tomaattidashi"-tekstissäni olen tutkaillut kombulevän tarjoamia umamimakuja. Teoreetikko osaa ajatella vain yhtä asiaa kerrallaan, mutta tässä se oli vain yksi elementti osana mykistävän hienoa kokonaisuutta.

Tämä ensimmäinen jälkiruoka vetosi erityisen paljon minun huumorintajuuni.  Kevyen ja raikkaan jälkiruoan maut tulivat ananaksesta, tillistä, sinapista ja lakristista.  Tämä osoitti, että uusien makuyhdistelmien tekeminen ei ole vain sattumanvaraista yhdistelyä "otetaan-mitä-kaapista-löytyy"-periaatteella, vaan toimivan yhdistelmän löytäminen on todennäköisesti vaatinut todella pitkän työrupeaman.  Jo ennestään miellyttäviä yllätyksiä täynnä olevan menuun loppupuolella tämä sai melkein nauramaan ääneen.

Tämä ensimmäinen jälkiruoka vetosi erityisen paljon ainakin minun huumorintajuuni. Kevyen ja raikkaan jälkiruoan maut tulivat ananaksesta, tillistä, sinapista ja lakristista. Oma kunnia flavor pairing -teoretisoinnille (esim. www.foodpairing.be), mutta tämä toteutus todisti taas, että uusien makuyhdistelmien tekeminen ei ole vain sattumanvaraista "otetaan-hassunkuuloinen-yhdistelmä"-kikkailua. Toimivan maku- ja rakennekokonaisuuden löytäminen on todennäköisesti vaatinut todella pitkän työrupeaman. Jo ennestään miellyttäviä yllätyksiä täynnä olevan menuun loppupuolella tämä sai melkein nauramaan ääneen.

Tuossa nyt vain lyhyesti kolme esimerkkiä kaikkiaan kymmenestä annoksesta, jotka eteemme kannettiin.   Kaikki ne ansaitsisivat oman esittelynsä ja vielä viinit erikseen.

Minä olin astunut tyhjään ravintolaan, mutta kun 3 1/2 tunnin kuluttua lähdimme, sali oli vielä lähes täynnä tyytyväisenä hälisevää porukkaaa.  On se hyvä, että kaikki eivät vain teoretisoi.  Että jotkut tekevät ihan oikeastikin;-)

Huomasinpa muuten taas kerran tarttuneeni tekstissäni umami-teemaan.  En ole ainoa, sillä siitä kirjoitettiin taas laajasti  Starchefs.com viimeisimmässä (28.1.2010) numerossa.

Seuraava sivu »