Tietoa Anu Hopia

Kirjoittaja ei ole lisännyt lisätietoja.
Tähän mennessä Anu Hopia on luonut 253 artikkelia.

SUOLA KULKI MYÖS YLÄMÄKEEN, MUTTA ERI TAVALLA KUIN ALAMÄKEEN

Suolautuuko yläfile samalla tavalla kuin alafile? Klubissa pohdittiin muun muassa suolan liottamiseen tarvittavan veden määrää.  Wikipedian "salt solution" osiossa mainitaan, että "At 20 °C one milliliter of water can dissolve about 0.357 grams of salt; a concentration of 26.3%. At boiling (100 °C) the amount that can be dissolved in one milliliter

KULKEEKO SUOLA YLÄMÄKEEN?

  Tammikuun 2017 MG klubissa suolataan kalaa ja porkkalaa.  Onko paikalla väliä eli tuleeko yläpuolella suolautuvasta erilainen kuin alapuolella suoautuvasta? Tämä oli Tatun ehdotus vuoden ensimmäisen MG klubin teemaksi ja hyvä ehdotus olikin. En nimittäin yhtään tiedä, enkä osaa ennustaa, vaikuttaako ylämäki suolan kulkuun.  Tietääkö kukaan muu? Jos esimerkiksi graavaan kalan tai porkkalan

SINAPPI, TULISESTI SINUN

“Mitähän tiedettä sinapista voisi keksiä?”, kysyi Tatu joulukuussa kinkkukauden kynnyksellä. Siinä samassa muistin, kuinka olen monta kertaa halunnut testata, miten paljon reaktio-olosuhteet vaikuttavat sinapin tulisuuteen. Jokaisella on oma salainen sinappireseptinsä. Kuka maustaa sinappinsa konjakilla tai jallulla, kuka luottaa yrttiseen rakuunasinappiinsa ja kuka taas kermalla ja hunajalla pyöristettyyn lempään versioon. Perusraaka-aineet, joista sinapin sielu syntyy ovat

SINAPISTA JA SEN TULISUUDESTA

Tulista ja vielä tulisempaa. Kuinka tulista sinapista voi saada?  Sitä mietitään joulukuun MG klubissa ja etsitään reseptiä siihen juuri sopivaan tulisuuteen. "Saiskohan sinapista irti tiedettä?", kysyi Tatu, ja silloin minä yhtäkkiä muistin, että olenkin aina halunnut testata systemaattisesti, miten saisin valmistettua eri voimakkuuksisia sinappeja.  Että miten tulista sinapista voikaan saada, tai voisiko siitä

Kinuskia, samppanjaa ja muuta Maillard-reaktioon liittyvää

Sakkaroosia vai hedemäsokeria, hapanta vai emäksistä?   Reaktio-olosuhteet vaikuttivat selvästi Maillard-reaktion nopeuteen sekä tuotteen värikirjoon ja aromiprofiiliin. Taisi meillä olla vähän huono mielikuvitus, kun otimme Maillard-iltamme testituotteeksi kinuskikastikkeen. Kaikilla oli aika imelä olo kaikesta siitä kinuskikastikkeesta. Joka kinuskikastike tulee Tatun tiedon mukaan venäjänkielisestä sanasta tjanuschki.  Kuuma kinuski jäisten karpaloiden kanssa on alunperin venäläinen

MARRASKUUN MG JA TEEMANA VIHDOIN MAILLARD

Maillard reaktio juuri käynnistymässä Marraskuun MG-klubi korjaa lokakuun puutteet  ja perehdymme silloin Maillard-reaktion kemiaan ja sielunelämään. Varsinainen kutsupostaus täytyy käydä lukemassa täältä kuukauden takaisesta.  Teoriasta lisää sitten paikan päällä.  Tatun kanssa mietitään koeasetelma niin, että saadaan testata reagenssien ja pH:n vaikutusta reaktion kulkuun.  Kinuskikastiketta (ja jäätelöä, eihän sitä muuten saa alas!). Ai niin,

Go to Top