Tietoa Anu Hopia

Kirjoittaja ei ole lisännyt lisätietoja.
Tähän mennessä Anu Hopia on luonut 252 artikkelia.

KYLMÄ PIHVI OLI YHTÄ MEHEVÄ KUIN TEMPEROITU, MUTTA NYT SEN PAISTOPINTA OLI KAUNIIMPI

Kylmä liha sai maaliskuun MG klubissa kyytiä kuumalla pannulla Hiukan taas pääsivät yllättämään kylmän lihan paistotulokset MG-klubilaisia, mutta ei enää yhtä paljoa kuin vielä tammikuussa.  Lisäksi ne, joiden mielestä kylmänä pannulle heitetty pihvi ei mitenkään voi olla mehevämpi kuin oikeaoppisesti huoneenlämpöön temperoitu, saivat tällä kertaa vähän lohdutusta.  Kylmä ja lämmin nimittäin osoittautuivat maaliskuun

2016-07-26T07:49:51+03:0022.3.2015|Lihat ja kalat|2 Comments

MAALISKUUN MG KLUBISSA JATKETAAN KYLMÄN LIHAN KIMPUSSA

Tammikuun MG klubin kylmä liha kuumensi tunteita sen verran paljon, että päätimme jatkaa sen parissa vielä maaliskuussa.  Silloin siis saimme tulokseksi, että jääkaapista suoraan kypsymään heitetty liha tuotti mehevämmän lopputuloksen ja pienemmän paistohäviön kuin oppikirjojen mukaisesti huoneenlämpöön temperoitu liha. Tulos kaipaa vahvistusta ja esiin nousi useita selvittämättömiä kysymyksiä, joten lisäkokeet ovat hyvinkin perusteltuja. 

2016-07-26T07:50:41+03:008.3.2015|Lihat ja kalat|2 Comments

VANILJAKASTIKE EI SYNNY ALLE 84 ASTEEN

Ensimmäistä kertaa epäilen Julia Childin luotettavuutta.  Tuon kipakan muijan, joka Ranskalaisen Keittiön Salaisuuksissaan latelee tarkkaan argumentoidusti ohjeitaan.  Hän tekee sen niin tiukan kuuloisesti, että luulisi kirjan sivujen välistä singahtavan viivottimen läpsäisemään näpeille kaikkia niitä, jotka eivät suvaitse noudattaa ohjeita. 75 astetta, 165 Fahrenheit-astetta.  Yhtään korkeammalle ei saa sokerilämpömittarin lukema nousta, taikka vaniljakastikkeeseen tulee

2015-03-02T05:09:03+03:001.3.2015|Yleinen|2 Comments

VANILJAKASTIKETTA HELMIKUUN MG KLUBISSA MAANANTAINA 23.2.2015

Ensiksi kiitokset niille lukuisille kommenteille viime postaukseen.  Sain niistä runsaasti lisää ajattelemisen aihetta ja jatkamme ehdottomasti teeman parissa toivottavasti vielä kevään aikana. Tuloksiamme kyseenalaistettiin ankarasti, mutta toistaiseksi kukaan ei ole kokeellisesti kumonnut väitettämme.  Selityksiä ehdittiin miettiä useita erilaisia, mutta toistaiseksi en ole varma ilmiön taustoista.  Proteiinien lämpöhistorian on todettu vaikuttavan ainakin kananmunien kohdalla

2015-02-09T15:25:24+03:008.2.2015|Yleinen|0 Kommenttia

THINK TWICE – ELI LAITA KUULE SE LIHA VAIN SUORAAN JÄÄKAAPISTA PANNULLE!

Ensi järkytyksen jälkeen väärässä oleminen on voimaannuttava kokemus. Tulipahan taas opittua yhtä sun toista, toisin kuin, jos olisi ollut oikeassa. Niin siinä nimittäin kävi, että Tatu veti MG klubissa tällä kertaa pidemmän korren ja minun ennakko-oletukseni osoittautui virheelliseksi. Minä taas sorruin jälleen kerran perinteiseen ansaan:  kun joku auktoriteetilta kuulostava antaa arkijärkeen hyvin sopivan

2016-07-26T07:50:53+03:0025.1.2015|Lihat ja kalat|56 Comments

ETTE KYLLÄ USKO, MUTTA TATU KYSEENALAISTAA…

...lihan esilämmittämisen tarpeen ennen kypsennystä.  Väittää, ettei kukaan huomaa, onko liha ollut ennen kypsennystä jääkaappikylmää vai onko se annettu lämmetä muutama tunti huoneenlämmössä, niin kuin opinkappaleet sanovat. Mikä siihen Tatuun on oikein mennyt?  Viime kesän jälkeen kyseenalaistettiin pannun kuumentaminen ennen lihan kypsennystä ja nyt sitten tämä!! Eli, kun teoria väittää  JOS LIHA ON

2016-07-26T07:51:10+03:0011.1.2015|Lihat ja kalat|0 Kommenttia
Go to Top