ENNEN AAMUPUUROA

Toukokuun 30, 2010 kello 9:34 pm | Kotikokkausta tieteellisesti | Ei kommentteja

Tämmöisissä asumuksissa elivät esi-isämme ja -äitimme eikä elämä ollut välttämättä kurjaa: "Kampakeraaminen kulttuuri, tämä atlanttisen lämpökauden hellimä, luonnon runsaudensarvesta ammentava jakso on varmasti ollut yksi kansamme onnellisimpia, jollei peräti onnellisin. Vuoden keskilämpötila oli pari astetta nykyistä korkeampi. Se merkitsi pääosin jäättömiä talvia." Näin kertovat Timo Miettinen ja Heikki Willamo tuosta ajasta kirjassaan "Pyhät kuvat kalliossa" (Otava 2007). Kuva Kierikkikeskuksen kivikautisesta rivitaloasumuksesta.

Satunnaisella matkallani Pohjois-Suomessa eksyin Kierikkikeskukseen ja aloin tietysti heti miettiä, mitä he söivät, nuo 5 – 7 000 vuotta sitten Iijoen suistossa ja silloisella merenrannalla hulppeissa rivitaloissaan eläneet edeltäjämme.

Kivikauden elämä ja ruokavalio on mielikuvitusta kiehtova ajatus, jonka ympärille on rakennettu sekä elämyksiä että terveysvalistusta.  Kukapa ruoasta ja terveydestä kiinnostunut ei olisi esimerkiksi kuullut paleodieetistä.  Se on ruokaa ennen maanviljelyksen alkua ja siten ennen runsaasti hiilihydraatteja sisältäviä viljoja.  Ennen aamupuuroa, voileipää ja perunamuusia. Tämän Kierikkikeskuksen tutkijan mukaan muinaiseen ruokavalioomme kuului esimerkiksi hylje, kala, marjat, sienet, mahdollisesti erilaisia kasvien juuria ja erilaisia toukkia.    Vaikka makumieltymykset olivat todennäköisesti meikäläisestä poikkeavia, minä uskon, että myös tuolloin osattiin  arvostaa hyvää ruokaa.

Kivikautisen rivitalon sisällä

Kuljin alueelle rakennetuissa kivikauden asumuksia mallintavissa rivitaloissa, jotka olivat yllättävän mukavan oloisia kämppiä lautalattioineen, tulisijoineen, pöytineen, penkkeineen ja työskentelynurkkineen.  Siellä syntyisi varmaan myös moderni ateria, hiukan vähemmillä hiilareilla tosin.  Ainakin tuossa alun kuvatekstissä siteeratun tutkijakaksikon mukaan elämä kampakeraamisella kaudella on ollut aika mukavaa.  Miksei siis silloin olisi myös ollut aikaa ja mahdollisuutta myös herkutteluun?

Tämä ateria olisi syntynyt punaviiniä lukuunottamatta myös kampakeraamisen ajan suomenniemellä.

Jos olisin tehnyt esimerkiksi viime sunnuntain aterian 5000 vuotta sitten, se ei olisi oleellisilta osiltaan (punaviiniä lukuun ottamatta) juurikaan poikennut nykyisestä.  Kun kaiken teknologisen pintavaahdon poistaa kokkauksesta, ruoanlaittotapamme ovat muuttuneet yllättävän vähän.  Grillattu poron ulkofile, parsaa grillistä, hollandeise-kastike ja sitruunaöljyllä kevyesti marinoitu porkkana-korianteri-lipstikka –raaste olisi muuntunut vain hiukan:

Raaka-aineista poronliha olisi muuttunut ehkä peuraksi, mutta se olisi kypsynyt nuotiokivillä lähes samaan tapaan kuin hiiligrillissä. Parsa olisi muuttunut vaikkapa horsman versoiksi, mutta nekin olisivat kypsyneet joko grillissä tai sitten kuumassa vedessä pehmeiksi hauduttamalla.

Hollandaisekastikkeenkin olisin saanut aikaan aika helposti ja tarvekalutkin löytyisivät suht mutkattomasti (vispilä, kippo, lämmin nuotiokivensyrjä, jossa keltuainen kypsyy). Tähän aikaan vuodesta linnut vielä hautovat muniaan, joten pari linnunmunaa olisin löytänyt keltuaisten lähteeksi. Kirkastettua voita ei olisi kyllä ollut saatavilla, mutta koska olisin hylkeenpyytäjäyhteisön jäsen, traania olisi ollut ruukut pullollaan. Sitä olisin lorotellut voin sijasta kastikkeeseeni ja rakentanut traanista vaikka lokinmunan keltuaisen avulla hienon emulsion. Koska ilmasto olisi jotain eteläeurooppalaista, olisin ehkä löytänyt jostakin villisitruunankin kirpeyttä antamaan. Pippuria ei tietenkään olisi ollut, mutta yrteillä olisin saanut kastikkeeseen myös pippurisuutta. Suolan olisin ottanut merivedestä.

Porkkanaraasteen yrtit olisin löytänyt lähimetsästä ja niityiltä villinä, mutta porkkana olisi tuottanut ehkä eniten ongelmia. Ne villit porkkanat, joita minä olen nähnyt, ovat aika säälittäviä. Ehkä joku muu juures? Myös vesikastanja olisi saattanut sopia raasteeksi. Niitäkin näillä seuduilla kasvoi noihin aikoihin ja on niitä saatettu joidenkin tietojen mukaan jopa ”viljellä”.

Keskuksen kaivausraportteja selatessani huomasin kirjoittajien joukosta tutun nimen ja muistin samassa, että olenhan minä itsekin joskus näitä asioita pohtinut myös ihan vakavasti.  1990-luvun loppupuolella tein tuttavuutta Museoviraston tutkijoiden Sirpa Leskisen ja Petro Pesosen kanssa.  Heidän kanssa sitten teimme pienen kokeen, jossa uutimme valikoiduista kampakeraamisista ruukunsirpaleista löytyneistä hiiltymistä ruoantähteitä ja jäljitimme niiden alkuperää.  Kemialliset kaasukromatografi-massaspektrometriset analyysit teki Markku Reunanen Turun yliopistolta.

Analyysitulosten perusteella päättelimme, että ruukuissa oli saatettu säilyttää merieläimen (esim. hylje tai valas) lihaa/rasvaa sekä jotakin, jossa on sorbiinihappoa (jota löytyi analyyseissa).  Pihlajanmarjoja?  Ei olisi ihan mahdotonta, etteikö ruukuissa olisi voinut olla amerikan alkuperäiskansojen pemmikaanin tapaista pöperöä raaka-aineina vaikka hylkeen lihaa ja pihlajanmarjoja.  Sellainen säilyisikin hyvin, eikä tarvitsisi hapattaa tai “mädättää” erikseen.  Tuota tutkimusta olisi ollut hieno jatkaa, mutta sitten elämä heitti minut pois yliopistolta, ja tuo kiinnostavien arkeologien kanssa hyvin alkanut yhteistyö loppui alkuunsa.  Missähän hekin tällä hetkellä vaikuttavat?

Leave a Reply