ERIPARITARINAT

joulukuun 29, 2009 kello 8:12 pm | Sitä sun tätä ruoan ympäriltä | Ei kommentteja

Koska tuossa terveystarinassa ei ollut kuvia, päätin tehdä sille rinnakkaisen sarjakuvatarinan viime syksyn vierailustani Tokion Tsukiji-kalatorille (http://www.tsukiji-market.or.jp/tukiji_e.htm). En tiedä, kuinka monta tonnia kalaa, kasviksia, hedelmiä ja kukkia täällä päivittäin myydään, mutta paljon se on. Tavara kulki trukeilla paikasta toiseen ja kaikki näyttivät tietävän tarkasti, minne olivat menossa ja mitä tekemässä. Paitsi tietysti meidän tyhmä turistiryhmämme, joka poukkoili kalojen keskellä ja trukkeja pakoon;-)

Kuinka paljon mahtaa omiin ruokamieltymyksiini vaikuttaa se kaikki terveystutkimustieto, jota olen vuosien varrella itseeni imenyt? Tarkoitan, että olenko todella muuttanut ruokamieltymyksiäni sen mukaan, kun olen jonkun asian epäterveelliseksi oppinut?  Siis oppinut tykkäämään vähärasvaisesta ja kevyemmin suolatuista tuotteista, vaikka lapsuuden kokemukset ja geeniperimä kuinka kuiskisi korvaani, että mitä rasvaisempi sen parempi. En tiedä, mutta ajatuksella on hauska leikkiä.

Yhdessä tutkimusprojektissani olen kahlannut tutkimuksia, joissa toisissa väitetään, että ”Ihmisten ruokamieltymykset muuttuvat kohti terveellisempiä vaihtoehtoja sitä mukaa kun he saavat oikeaa tietoa eri tuotteiden terveellisyydestä”.  Toiset tulokset viittaavat sellaiseenkin, että meihin on kaikkiin iskostettu alitajuntaan oppi, jonka mukaan ”vain epäterveellinen voi maistua hyvältä”. Tämä on mielenkiintoinen ajatus, joka ei varmasti ihan yhdellä tutkimuksella selviä.  Kuitenkin, kun ihan vasta hoivasin itseäni ruoalla raskaan päivän päätteeksi, se oli pakastepitsa, jonka päälle olin lisännyt ohuita siivuja katalonialaista gourmetpossun kylkeä ja vähän extrajuustoa.  Ei niin, että sillä olisi mitään tieteellistä todistusvoimaa…

Juuri ennen joulua sain vetää muutamalle terveyden ja biotieteiden opiskelijalle luento/pohdiskelutilaisuuden teemasta ”Maku ja/vai terveellisyys – filosofista pohdiskelua ja itsetutkiskelua hyvästä ruoasta”.

Tokion kalatori aukeaa joka aamu viideltä, jolloin alkaa tonnikalahuutokauppa. Sinne me emme ehtineet, mutta kun ehdimme paikalle puoli seitsemän maissa, tonnikaloja pilkottiin parhaillaan ostajille valmiiksi annospaloiksi. Vaikka en oikeastaan ole tonnikalojen kalastuksen fanittaja, oli hienoa päästä seuraamaan käsittelyä paikan päälle.

Olin valinnut 11 erilaista tuotetta kaupasta, jotka kurssilaiset saivat laittaa maku/terveys –koordinaatistolle neljään eri lokeroon: 1. Hyvää ja terveellistä, 2. Pahaa ja terveellistä, 3. Hyvää ja epäterveellistä ja 4. Pahaa ja epäterveellistä.  Lokerikon olin lainannut kollegaltani Harri Luomalalta, joka tekee sillä vakavaa tutkimusta. Jota siis minä en, vaan tämä oli kevyt laskeutuminen luennoilta jouluun.

Siisteys ja tehokkuus olivat molemmat täällä viety äärimmilleen. Tokion kalatorilla ei ole koskaan nähty yhtään kärpästä. Siellä ei myöskään haissut lainkaan kala. Kaikki oli pakattu siisteiksi pakkauksiksi ja kalat ja äyriäiset olivat yleensä jäävesihauteessa.

Hyvää ja Terveellistä –lokeroon menivät ruisleipä ja kasvissekoitus, sydänmerkillä varustettu valmisruoka-annos ja yhdellä vielä kevytjuusto (5 % rasvaa).

Hyvää, mutta epäterveellistä –lokeroon puolestaan pääsivät Rahkavaahto, omenahillo, marjapiirakka, luonnon aromi- ja väriaineista kokoon keitetyt hedelmäkarkit (30% vähemmän sokeria) ja kevytolut.

Pahaa, mutta terveellistä –lokeroon joutuivat tällä raadilla viljapohjainen välipalajuoma, ”funktionaalinen” probiootteja sisältävä välipalajuoma ja suurimmalla osalla vielä kevytjuusto (5 % rasvaa). Yksi laittoi tähän ryhmään myös sydänmerkillä varustetun valmisruoan.

Pahaa ja epäterveellistä –lokero jäi melkein tyhjäksi.  Sinne pääsi vain pari haja-ääntä, toinen marjapiirakalle ja toinen viljapohjaiselle välipalajuomalle.  Tämä ryhmä olisi laittanut tähän lokeroon erilaista mättöruokaa – makkaraa, valmispitsaa, perunalastuja ja pakasteranskanperunoita.

Ostereita, nam!

Nämä opiskelijat tuskin edustavat keskivertosuomalaista ruokailijaa, paitsi että ruisleipä oli ylivoimainen ykkönen kaikilla – mieltymys, jolla erottaa suomalaisesta muunmaalaisista.   Hyvän makuiset tuotteet joutuivat epäterveellisyyslokeroon lähinnä turhan energian – sokerin, rasvan tai alkoholin – vuoksi.

Funktionaaliset tuotteet tunnustettiin terveellisiksi, mutta ainakaan tähän valitut tuotteet eivät näyttäneet olevan kovinkaan korkealla makuasteikolla.  Olisiko hyvä aihe tutkia laajemminkin?

Matsutake-sieniä oli montaa eri hintaluokkaa. Tämä oli keskihintainen erä. Me emme pystyneet laatua arvioimaan, mutta paikalliset tuntuivat sen tietävän ainakin sen pohjalta, miten perinpohjaisia heidän valintaprosessinsa olivat.

Maku nousi näillä opiskelijoilla terveellisyyttä tärkeämmäksi ruoan valintakriteeriksi, vaikka koulutuksen todettiinkin vaikuttaneen omaan makuun, ts. terveellisiksi koetut tai tiedetyt , kuten ruisleipä, kasvikset ja kevytjuustot (17% rasvaa) maistuivat kaikkien mielestä hyvältä. Kukaan ei halunnut valita lautaselleen tuotteita makuakselin väärältä puolelta.  Joskus joku oli syönyt jotakin pahaa vain sen vuoksi, että se oli terveellistä, mutta niitä esimerkkejä täytyi erikseen kaivaa.  “Kerran söin greipin, kun se kuulemma on niin terveellistä.”

Myös kaikki kasvikset oli pakattu siististi ja suojattu hyvin vahingoittumiselta. Me oltiin kaikki aika kateellisia tällaiselle raaka-aineita arvostavalle työskentelylle.

Leave a Reply