Kaikkien kakkumyyttien äiti

Tammikuun 8, 2010 kello 7:09 pm | Kotikokkausta tieteellisesti, Myyttejä ja niiden testausta | 6 kommenttia

Tässä on tarinan sankari - täydellisesti epäonnistunut kakku. Huomatkaa, miten likilaskuisuus on tehnyt kauniin taitoskuvion kakkupalan pohjaan.

Ensin ajattelin vain tehdä kakun äidin syntymäpäiville.  Tavoitteena oli ihan normikakku ilman mitään molekyyligastronomisia värinöitä. Sitten ajattelin, että teen samalla kertaa kaksi ja jätän toisen perhettä ilahduttamaan.

Sitten kaikki muuttui, kun huomasin, ettei minulla olekaan kahta kakkuvuokaa kahvikakulle, vaan joudun tekemään toisen pyöreäpohjaiseen irtopohjavuokaan.  Kaivoin esiin kahden erilaisen kakun reseptin, …

…ja havaitsin samassa hienon molekyyligastronomisen tutkielma-aiheen kakkutaikinan vaahdotuksesta.  Molemmissa resepteissä oli nimittäin lähes identtinen raaka-aineluettelo (kananmunia, sokeria, rasvaa, jauhoja ja leivinjauhetta), mutta toisessa tehtiin ensin kananmuna-sokerivaahto, ja toisessa rasva-sokerivaahto.  Miten hieno teoreettis-käytännöllinen teema!

Koska toista kakkua piti paistaa 50 minuuttia ja toista 45 minuuttia 175 Cssa, päätin tehdä ensin kananmuna-sokerivaahtokakun ja laittaa sen etukäteen uuniin.  Tiedän, ettei näin saa tehdä, mutta kello oli paljon ja ajattelin ottaa hallitun riskin.

Riskinotto kannatti, sillä laittaessani toista kakkua uuniin, oli toinen ollut uunissa juuri pahimmilleen 10 minuuttia.  Se hyllyi vuoassaan uhkaavasti lähes maksimiinsa nousseena, mutta ei vielä lainkaan hyytyneenä.  Laitoin toisen vuoan varovasti uuniin, mutta väistämättä vuoat kuitenkin koskettivat vienosti toisiaan ja uunissa paistuva kakku tärähti hiukan, vain hiukan.

Salamannopeasti päätin vaihtaa tutkielma-aiheeni mielenkiintoisempaan ikiaikaiseen kakunpaistomyyttiin: ”Kakkua ei saa täräytellä eikä uunin luukkua avata sen jälkeen, kun taikina on saatu vuokaan.  Muuten se lätsähtää.”  Olin mielestäni monta kertaa osoittanut tämän vääräksi, kun olin sekä käsitellyt paistamatonta kakkua ennen uuniin laittoa kovakouraisesti että kopeloinut vielä raakaa kakkua uunissa moneen otteeseen hammastikulla.  Koskaan ei kakkuni ole ollut moksiskaan.  Mutta entä nyt?

Viiden minuutin kuluttua tärähdyksestä vilkaisin uuniin ja totesin voitonriemuisesti, että molemmat kakut jatkavat tyytyväisenä paistumistaan ilman merkkiäkään litsahtamisesta.  Naputtelin jo mielessäni raporttia murretusta myytistä.

Kymmenen minuutin kuluttua tärähdyksestä tilanne oli kuitenkin dramaattisesti muuttunut.  Tärähtänyt kakku oli lätsähtänyt niin klassisesti, etten uskonut sellaista näkeväni kuin elokuvissa.  Siitä oli ikään kuin lähtenyt ilmat pihalle ja se oli kuin Nasun syntymäpäivälahjaksi tuoma ilmapallo Nalle Puhille.  Puhki.

Näin täydellistä kakun epäonnistumista en ole ennen nähnyt.

Miten ihmeessä kauniisti nousseesta kakusta voi aivan aavistuksenomaisen tärähdyksen seurauksena tyhjentyä ilmat noin täydellisesti?  Ja vielä usean minuutin viiveellä! Istuin keittiön lattialla nenä kiinni uunin lasi-ikkunassa ja mietin, mitä siellä kakussa mikrotasolla on voinut tapahtua.

Päädyin siihen, että olin täräyttänyt kakkuraukkaani juuri väärällä hetkellä.  Kopautukseni hetkellä se oli juuri paisunut maksimitilavuuteensa, mutta mitään kohoamista tukevia rakenteita (tärkkelyksen liisteröitymistä, proteiinien denaturoitumista) ei ollut ehtinyt merkittävässä määrin tapahtua. Kohonnutta kakkua tuki vain kuuma ilma ja erityisesti kuuma vesihöyry, joka oli paisuttanut taikinan kuplat äärimmilleen.

Pehmeäkuoriset kuumailmapallot pysyvät muodoissa kuuman ilman avulla.

Tässä vaiheessa kakkutaikinan kuplat olivat kuin pieniä kuumailmapalloja likistettynä ihan lähekkäin.  Kuumailmapallossakaan ei ole kovia rakenteita, mutta se pysyy silti kauniissa muodossaan ympäristöä kuumemman ilman sisältä ulospäin suuntautuvan paineen vaikutuksesta.  Jos kuumailmapallon kylkeen tulisi repeämä, lämmin ilma karkaisi ulos ja pallo tulisi sukkana alas.

Täräytykselläni olin repäissyt rikki kakkuni miljoonat pienet kuumailmapallot, jolloin niitä kimmoisina kuplina kuosissa pitänyt kuuma vesihöyry purkautui ulos.  Niin kauan kuin vesi jatkoi höyrystymistään täydellä teholla, vuotavat kuplat pitivät muotonsa.  Mutta kun höyrystyminen hidastui, ne lyyhistyivät kasaan.  Mikrokosmoskatastrofi on väistämätön.

Leave a Reply