Kananmunan ja lihaliemen viikko
Maaliskuun 11, 2010 kello 7:07 pm | Kuukauden Kolmas Maanantai -tapaaminen, Molekyyligastronomia maailmalla | 4 kommenttia
Ensi viikko menee otsikon merkeissä ja niitä valmistellessa en ole juuri ehtinyt tarinoita kirjoitella.
Viikko alkaa maanantailla 15.3.2010, jolloin on taas Roihuvuoressa perinteinen Kuukauden Kolmas Maanantai klo 17-19. Teemana on edelleen lihaliemen maku ja silloin arvioidaan, miten aika (1-2 h 125 C:ssa) vaikuttaa liemen makuun ja aromiin (huom. tämä kohta muuttunut sitten ensimmäisen version). Teoriaa sitten siinä maistellessa, että mitähän uuttuu ja mitä sitten tapahtuu. Suunnittelimme vielä Tatu Lehtovaaran (toinen vetäjistä) kanssa tarkemman koesarjan, jotta siitä saadaan mukava määrä infoa irti. Tänne ovat siis kaikki tervetulleita! Kokoonnumme perinteisesti Helsingin Palvelualojen Oppilaitoksen aulaan klo 17, josta sitten siirrytään koekeittiöön.
Loppuviikko keskiviikosta eteenpäin menee Gastrossa. Siellä on tietty monenlaista mielenkiintoista, mutta nyt päätä vaivaa erityisesti demo, jonka olemme Rastaan Arton kanssa sinne sorvanneet. Tai siis edelleen sorvataan & saa nähdä, mihin päädytään.
Molemmista aktiviteeteista kirjoitan sitten myöhemmin. Tällä hetkellä vain liuotan kananmunia milloin missäkin liemessä.
Molekyyligastronomisen viikkoannoksensa voi kukin käydä hakemassa vaikka täältä Food Technology -lehden artikkelista “Food + Science = Fine Cuisine”. Myös tämä Starchefsin artikkeli Flemish Primitives -tapahtumasta on tutustumisen arvoinen txt. Koskahan me saatais jotakin tällaista Suomeen?

Molekyyligastronomia-blogin lukijoille erikoishintaan 25 e+pk! Tilaa osoitteesta info@stimulusconsulting.fi
Miksi munakas epäonnistuu? Entä mikä saa suklaavaahdon pysymään kasassa? Miksi tietyn ruuan kohdalla kannattaa kutsua perhe pöytään heti, mutta toinen ruoka saa hetken vetäytyä ennen kuin sille kannattaa näyttää veistä?
vielä kun vaan pääsis gastroon sisään!
Minulla olisi Arton kanssa, siellä ständi, johon tarvitsisin torstaiksi jonkun avustajan. Siitä saisi joku passin, mutta se kyllä vaatii hiukan työn tekoa;-) Muuten se on kai ihan normi sisäänmenoprosessi.
Thanks for the link, Anu. I don’t usually check Food Technology magazine
I’ve heard that Finnish is a very difficult language grammar-wise. Evidently google translate also thinks so
Hope the next version is better on the complicated Finnish grammar.
Hi Erik, You are very welcome:-) I get so many good ideas from your blog http://www.fooducation.org & I am really glad that I can serve you a bit from my side;-)
You are right about translation program from Finnish to English. I do not think that it is the difficulty of Finnish language (many foreigners have said that Finnish is not that difficult, people just keep on claiming that), but rather the quality of translation programs when it comes to small languages. Anyway, I am glad that you have managed to get some idea of my texts:-D Cheers, Anu