Luomutila Olli
Helmikuun 24, 2010 kello 9:57 pm | Mukavia ravintola- ja muita ruokaelämyksiä, Sitä sun tätä ruoan ympäriltä | Ei kommentteja
Tutustuin Luomutila Ollin Maija ja Tuomo Törmäseen pari vuotta sitten, kun luotsasin ensimmäistä molekyyligastronomiaan liittyvää projektiani (marjojen makuun liittyvää ja Sitran rahoittamaa hanketta). Vierailin parikin kertaa Maijan ja Tuomon luomumansikkatilalla, jossa kasvatetaan myös luomuvihanneksia ja jalostetaan tuotteita edelleen myytäväksi. Luomutila Olli on myös Sonnentorin luomutuotteiden edustaja Suomessa. Jos sattuu ajelemaan Suonenjoen suunnalla, kannattaa poiketa!
Ollin nettisivuilla kerrotaan lyhyesti, kuinka Maija ja Tuomo vuonna 1999 jättivät entisen elämän taakseen ja ryhtyivät toteuttamaan pitkäaikaista unelmaansa luomuyrittäjyydestä. Maijan itsensä kertomana tarina oli sivuilla kuvattua vielä paljon hienompi! Tein itsekin kerran samankaltaisen tempun ja sanoin itseni irti, koska tuntui, että johonkin muuhun täytyy vielä ryhtyä. Voin siksi kuvitella, minkälainen juttu Maijalla on ollut jättää vakituinen toimistosihteerin työnsä ja aloittaa itsenäisenä yrittäjänä alalla, joka silloin vielä oli Suomessa tosi marginaalia. Se on paljon isompi hyppäys kuin miltä se luettuna näyttää.

Luomutila Ollin Mausteinen Viherherukkamarmeladi on mielettömän hyvää. Olen tässä kirjoittaessani syönyt sitä monta lusikallista!
Maijaan johtui ajatukseni pitkästä aikaa, kun ostin taas kerran Luomutila Ollin Mausteista viherherukkamarmeladia. Se on aivan käsittämättömän hyvä tuote! Olen syönyt sitä jo monta lusikallista tässä kirjoittaessani ja sohvalla maatessani.
Oikeastaan tämä marmeladi taitaa olla tarkoitettu suolaisten ruokien kumppaniksi. Se menee kuitenkin erinomaisen hyvin myös lusikalla suoraan purkista. Makuyhdistelmä on tosi mielenkiintoinen ja yllättävä: sokeria, viherherukkaa, paprikaa, mausteita ja suolaa. Mausteita ei tietenkään paljasteta, mutta jotakin pippuria siellä ainakin on. Hyvä maku viipyy pitkään suussa ja pippuri lämmittää mukavasti. Laittaisin tämän yhdistelmän onnistuneisiin “Weird but Wonderful” -konsepteihin, joita listataan mm. täällä Guardianin taannoisessa (2002) artikkelissa. Siellä kerrotuista Heston Blumenthalin kehittämistä tuotteista löytyy myös punajuuri-viherpippuri -hillo, joka on selvästi sukua tälle Maijan tuotteelle.
Sattumalta tällaiset maut eivät synny. Maija tekeekin yhteistyötä monen arvostetun keittiömestarin kanssa ja ainakin kaksikko, Juha Rissanen ja Jarmo Laitinen, ovat Luomutila Ollin yhteistyökumppaneita. Saattavat olla tämän viherherukkamarmeladinkin takana.
Hyvä niin! Nyt olen syönyt puoli purkillista. Taidan jättää toisen puolikkaan huomiseksi. Kohtuus on hyve, ja ahneus ja ylensyönti molemmat kuolemansyntejä.

Molekyyligastronomia-blogin lukijoille erikoishintaan 25 e+pk! Tilaa osoitteesta info@stimulusconsulting.fi
Miksi munakas epäonnistuu? Entä mikä saa suklaavaahdon pysymään kasassa? Miksi tietyn ruuan kohdalla kannattaa kutsua perhe pöytään heti, mutta toinen ruoka saa hetken vetäytyä ennen kuin sille kannattaa näyttää veistä?