Molekyyligastronomia=

helmikuun 3, 2009 kello 7:44 pm | | 2 kommenttia

Kiinnostus molekyyligastronomiaa kohtaan on selvästikin herännyt myös Suomessa.  Eri puolilla Suomea tehdään tai suunnitellaan aiheesta opinnäytetöitä ja kiinnostus kursseihin ja luentoihin kasvaa.

Moni kyselee myös suomenkielistä materiaalia aihepiiristä.  Sitä ei tällä hetkellä tietääkseni ole, ja sellaista pitäisikin minusta alkaa kerätä. Suomenkielinen wikipedia on varmaan ensimmäinen paikka, jonne voisi muokata tekstin.  Olisi myös hienoa, jos opinnäytetyöt julkaistaisiin paitsi oppilaitosten sarjoissa, myös laajemmalla jakelulla.  Näilläkin sivuilla voisi mielestäni hyvin käydä julkista keskustelua ja jakaa tietoa.

Helmikuun 29. on ensimmäinen MG seminaari Suomessa, josta toivottavasti saamme koottua tietopaketin myös yleiseen käyttöön.  Suomenkielistä materiaalia olisi hyvä alkaa tuottaa myös jatkossa.

Olen keskustellut pienissä piireissä ja eri tilanteissa kiinnostusta aloittaa säännöllinen molekyyligastronomiaseminaarin samaan tapaan kuin järjestetään Pariisissa.  Siellä Hervé This on järjestänyt joka kuukauden 3. torstai avoimen vapaamuotoisen seminaarin/keskustelutilaisuuden aiheesta.  Tilaisuudet kestävät pari tuntia ja jokaiseen sovitaan yhdessä jokin keskustelun aihe, jonka ympärille järjestetään koe.  Esimerkiksi, kun itse osallistuin torstaiseminaariin, teemana oli “Mitä lihaliemen makuun vaikuttaa se, keitetäänkö liemi avoimessa vai kannella suljetussa kattilassa”.

Ajattelin kysyä 29.2. tilaisuudessa kiinnostusta samanlaisen seminaarisarjan käynnistämiseen.  Katsotaan, miten asia etenee.

2 Responses to “Molekyyligastronomia=”

  1. Jaakko Rahola kirjoitti:

    Mikä päivä on 29.2.?

    Opetus: Lähes kaikki nettijulkaisut jäävät kummittelemaan moneksi vuodeksi ja löytyvät linkeillä aikojen kuluttua, joten kaikissa päiväyksissä pitäsi aina ilmoittaa myös vuosiluku. On tavattoman hämmentävää lukea useitakin vuosia sitten vanhentuneita nettijuttuja.

    Terveisiä vaan ja suurkiitos hauskoista ja hyödyllisistä jutuista!
    Jaakko Rahola

  2. Anu Hopia kirjoitti:

    Kiitos muistutuksesta, täytyypä muistaa jatkossa… Tuo päivämääräkin 29.2. on sitäpaitsi väärä. Viittasin ajatuksissani 24.2.2009 tilaisuuteen, jolloin on ensimmäinen molekyyligastronomian symposium/seminaari Suomessa. Siitä varmaan lisää myöhemmin.

Leave a Reply