NAUTINNON NÄLKÄÄ KEVÄÄN VIIMEISESSÄ MG KLUBISSA

7 touko

Osa ruokien ja juomien afrodisiakkimaineesta on syntynyt ilmeisesti visuaaliselta pohjalta, osalla taas on todettu fysiologisiakin vaikutuksia. Sampanja kuuluu näihin molempiin kategorioihin. klubi-illan teoriaosuudessa jatketaan aiheesta lisää.

Kiitokset jo etukäteen Hotelli- ja ravintolamuseon Merja Nummelle, kun otatte klubimme kylään toukokuun MG-klubitapaamiseen! Sillä sinne me menemme tutustumaan museon tarjoomaan, erityisesti sen Nautinnon nälkä -näyttelyyn.  Poikkeuksellisesti MG-klubi kokoontuu keskiviikkona (17.5.2017 klo 17-), sillä museo  ei ole maanantaisin auki.  Ravintolamuseo sijaitsee Kaapelitehtaalla osoitteessa  Tallberginkatu 1G, Helsinki

Valmistelemme Tatun kanssa klubi-iltaan teemaan sopivan teoria- ja testituokion afrodisiakeista eli lemmennostatusruoista.  Niiden tehokkuutta on arvioinut mm. FDA, joten luvassa on painava tieteellinen katsaus.  Tuon ”testituokion” osalta on kuitenkin pakko jäähdytellä jo etukäteen. Myös testaukset tehdään tietysti tiukan tieteellisessä hengessä.

Klubi-illan  päätteeksi meille luvattiin myös opastuskierros museon Nautinnon Nälkä -näyttelyyn.  Senpä vuoksi varautukaan kaikki maksamaan myös sisäänpääsy museoon (Aikuiset 8,00 €, Opiskelijat, eläkeläiset, S-etukortilla 5,00 € tai Museokortti 0 €).

Tapaamme  siis kevään  viimeisessä MG-klubi-illassa keskiviikkona 17.5.2017 klo  17- Hotelli- ja Ravintolamuseon tiloissa Kaapelitehtaalla osoitteessa Tallberginkatu 1G, Helsinki.

Mukaan mahtuu  tällä kertaa 15 ensin ilmoittautunutta.  Laittakaa siis sitovat ilmoittautumiset sähköpostilla minulle.  Tervetuloa kaikki ruoasta kiinnostuneet vanhat klubilaiset ja uudet tuttavuudet!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *