PORTER-SUKLAACHANTILLY LEIKKAA

heinäkuun 9, 2010 kello 12:53 pm | Kotikokkausta tieteellisesti, Molekyyligastronomia meillä, Reseptit | 7 kommenttia

Valmiita porter-suklaachantillyannoksia odottamassa tarjolle pääsyä. Päälle ripoteltiin vähän paukkukaramellirakeita.

Suklaachantilly ja (kermachantillya lukuun ottamatta) muutkin chantillyt ovat molekyyligastronomian signatuuriannoksia.  Niiden ideana on laajentaa kermachantillyn, arkisemmin kermavaahdon, konseptia laajempaan raaka-ainerepertuaariin.  Lyhyesti näin:

1. Lähdetään kermavaahdon valmistuksen kulinaarisesta muodonmuutoksesta eli kaavasta O/W + G -> (O+G)/W
2. Kerman (joka on O/W eli rasva-öljyssä –emulsio) sijaan valitaan tai rakennetaan joku toinen saman rasvapitoisuuden emulsio (tarvittaessa esim. laimennetaan joku rasvaisempi emulsio vedellä tai vesiliuoksella) noin kerman rasvapitoisuuteen (37 %).
3. Vaahdotetaan tämä uusi emulsio chantillyksi eli tehdään sille sama kulinaarinen muunnos kuin kohdassa 1.

Tällä tavalla on luotu esimerkiksi suklaachantilly, hanhenmaksachantilly ja voichantilly.  Minäkin olen aiemmin esitellyt oman versioni suklaachantillysta yhdistämällä tumman suklaan porter-olueeseen, joka minun mielestäni toimi makuyhdistelmänä aika hyvin.

Portersuklaachantilly tehtiin myös Provinssirockin tilaisuuteen osaksi dekonstruktiivista festariruokaa.  Piti nääs löytää joku sopiva resepti, johon voisi upottaa oluen.

Siihen nähden, että resepti on niin yksinkertainen suklaachantilly epäonnistuu helposti.  Kun harjoittelimme Arton kanssa Provinssin tilaisuuteen, me epäonnistuimme putkeen noin seitsemän kertaa.  Ensin siitä tuli ryyniä kolme kertaa peräkkäin.  Arton kuvailun mukaan se ”leikkasi”, mutta mikroskooppikuva näytti, kuinka suklaavaahdossa oli suuria rasvapisaroita, joista sitten kiteytyi ulos suuria valkoisia kaakaorasvakiteitä.  Varovainen sulatus korjasi tilanteen ja chantillyn saattoi vaahdottaa uudelleen.  Rasva kiteytyi kuitenkin aina liian suurina klimppeinä, eikä chantillyn ulkonäkö koskaan ollut oikein kaunis.  Suklaa-olutemulsioon tuli tällä tekniikalla selvästi liian suuret rasvapisarat, jolloin myös rasva kiteytyi liian suuriksi kasaumiksi.

Tässä kohtaa päädyinkin siihen, että alkuperäisen ohjeen mukainen suklaan sulatus lämpimän nesteeseen ei tuota tarpeeksi pienipisaraista emulsiota.  Niinpä tehostimme emulgointivaihetta lisäämällä porteriin emulgointiaineeksi pienen määrän gelatiinia (myös esimerkiksi lesitiini toimii todennäköisesti samalla tavalla) ja emulgoimalla suklaa nesteeseen samalla tavalla kuin majoneesin valmistuksessa (ohuena norona).  Se oli helvetillistä sotkemista ja suklaaroiskeita lensi sanan mukaisesti ympäri seiniä.  Suojavarustus on siis tarpeen.  Mikroskooppikuvat (joista en nyt saanut kamerakuvaa) kuitenkin todistivat, että näin sain aikaan paljon pienipisaraisemman emulsion.

Tämä emulgointivaihe oli aivan perkeleen sotkuista puuhaa. Tekijät, pöytä, lattia ja seinät kannattaa suojata hyvin.

Kiteytyminen tuotti kuitenkin edelleen ongelmia.  Kun seurasimme chantillymassan jäähtymistä lämpömittarilla, huomasimme, että tuote kiteytyy hyvin nopeasti, kun chantilly saavuttaa 24C:n lämpötilan.  Kiteytyminen tapahtui silmänräpäyksessä ja kerran alettuaan jatkui silmissä niin, että äsken tasainen vaahto oli kymmenen sekunnin kuluttua ryyneinä (vaikkakin nyt paljon pienempinä).  Minusta tässä oli edelleen jotain hämärää ja luulen, että kaakaorasva kiteytyi väärään kidemuotoon tai sekakiteiksi.  Hyvälaatuiselle suklaalle tavoitteenahan on tavallisesti kuudesta kidemuodosta kide #5. Tämä on kaunis, säännöllinen kidemuoto, joka ottaa pienen tilan ja joka sulaa sopivasti juuri pari astetta alle kehon lämpötilan.

Tämän toisen ongelman luulen ratkaisseeni ottamalla chantillyn teossa käyttöön samanlaisen temperointikäsittelyn kuin muissakin suklaatuotteissa.  Temperointikäsittelyssä suklaan annetaan ensin alkaa kiteytyä, jolloin yleensä muodostuu sekakiteitä.  ”Väärät” kiteet kuitenkin sulatetaan pois nostamalla lämpötila sopivasti niin, että kaikki muut paitsi tuo toivottu kide #5 sulaa (ne onneksi sulavat alemmassa lämpötilassa).  Vitoskiteiden ei kuitenkaan saa antaa sulaa, sillä ne toimivat “kidesiemeninä”, joiden kylkeen alkaa kiteytyä rasvamolekyylejä sulasta massasta.  Toisin sanoen esimerkiksi tumman suklaan temperointilämpötilan tulee olla vähintään 28C, jolloin viimeisinkin väärä kide sulaa, mutta kuitenkin alle 34C:n, jolloin vitoskidekin sulaisi pois.  Tämän temperointikäsittelyn jälkeen sulanut kaakaorasva kiteytyy kiltisti jäljelle jääneiden vitoskiteiden kylkeen, jolloin tuloksena on suklaaherkku, jossa on lähes puhtaita vitoskiteitä.  Tietoa suklaan eri kidemuodoista ja niiden sulamispisteitä saa mm. täältä wikipedian sivuilta.

Noiden edellä mainittujen oppien jälkeen, suunnittelin uuden ohjeen suklaachantillylle.

PORTER-SUKLAACHANTILLY

• 75 g tummaa suklaata (min 55%)
• 1 dl portteria
• ½ arkkia eli 0,5 g liivatelehteä (emulgointiaineeksi)
  1. Sulata suklaa
  2. Liota liivatelehteä ohjeen mukaan kylmässä vedessä ja liuota se sitten noin 60-asteiseen portteriin.
  3. Emulgoi suklaasula lämpimään porteriin ohuena nauhana sähkövatkainen avulla lämpimän vesihauteen päällä.
  4. Siirrä kulho pois lämpöhauteen päältä ja jatka emulsion vaahdottamista.  Seuraa lämpötilaa mittarin avulla.
  5. Kun seoksen lämpötila on noin 24 C, suklaa kiteytyy ja seos jähmettyy nopeasti.
  6. Siirrä seos takaisin lämpöhauteen päälle, jatka sekoittamista ja lämmitä seos uudelleen noin 28 asteeseen.
  7. Siirrä seos taas pois lämpöhauteen päältä ja jatka vaahdottamista, kunnes seos muistuttaa löysäksi vaahdotettua kermavaahtoa.
  8. Nyt sinulla pitäisi olla suklaachantillyannos, jossa rasva on emulgoitu seokseen mahdollisimman pieninä pisaroina, ja jossa suklaan rasvan pitäisi olla kiteytyneenä oikeaan kidemuotoon, eli kiteeksi V.

  Suklaachantillyn teoriasta on monta hyvää postausta maailmalla.  Yksi, kaksi ja kolme niistä on Erik Fooladin Fooducation-blogissa.

Leave a Reply