Molekyyligastronomia

Blogin pitäjä Anu Hopia on elintarvikekehityksen tutkimusprofessori Turun yliopistossa. Kirjoittanut ja luennoinut kokkauksen kemiasta 1990-luvun puolesta välistä.

PULLALLA SYKSYYN

Naputtelin juuri kohta julkaistavan kirjamme (Hyppysellinen tiedettä, Gaudeamus) kiitoksiin tekstin: Monia muitakin meidän on kiittäminen panoksesta tähän kirjaan. Niitä olette erityisesti kaikki MG-klubin osallistujat ja isännät, jotka olette kiinnostuksellanne ja aktiivisella osallistumisellanne ohjanneet meitä mielenkiintoisten kysymysten ja tiedon äärelle. Paitsi että tapaamiset ovat olleet erittäin hauskoja ja virkistäviä, teidän ansiostanne klubi-iltojen keskusteluissa on syntynyt yksi jos toinenkin ahaa-elämys, joka on päätynyt myös tämän kirjan sivuille.

Tuo kirja on myös ollut syy blogihiljaisuuteeni.  Se päättyy nyt, kun aloitamme syksyn MG klubit kesätauon jälkeen.  Syksyn klubi-iltojen ajankohdat ovat vähän vaihtelevat johtuen Tatun ja minun aikatauluista, mutta syksyn ensimmäinen pidetään tiistaina 12.9. teemana pulla.  Tai ranskanpulla, josta Tatulla oli taas hyvä kysymys:

  • Miksi jotkut pullanleipojat haluavat lisätä kaikki jauhot samalla kertaa tiinuun, mutta toisille on tärkeää laittaa jauhot pienissä erissä?

Nimittäin jotkut väittävät, että jos jauhot laittaa pienissä erissä taikinaan, sinne syntyy sitkoa, joka on sitkonmuodostuksen eri vaiheissa – toiset loppuun asti verkottuneet, toiset vasta ihan alkuvaiheessa.

Tätä me pohdimme eli vanhan tavan mukaan teoretisoimme ja testaamme.  Ja syömme pullaa.

Tervetuloa siis syksyn 2017 ensimmäiseen MG klubin tapaamiseen tiistaina 12.9.2017 klo 17-19 vanhaan tuttuun paikkaan Stadin ammattiopistolle osoitteeseen Prinsessantie 2, Roihuvuori ja Helsinki. Toivottavasti siellä kokoontuu sekä vanhoja että uusia klubilaisia.  Muistutuksena, että klubi on kaikille avoin, jäsenkortteja ei jaeta eikä kysellä!

Jaa kirjoitus:

2 Comments

  1. Anssi Tähtinen 1.9.2017 at 22:32 - Reply

    Kannattaa varmaan lopulliseen versioon korjata ylimääräinen ”ja” pois tuolta kirjan nimestä? Tai toivottavasti on jo tässä vaiheessa huomattu :)

    • Anu Hopia 2.9.2017 at 09:08 - Reply

      Joo, kiitos – se oli huomattu myös Gaudeamuksessa:-) Kirjan asun loppuviimeistely on kyllä oma taiteenlajinsa!

Leave A Comment

KEMIAA KEITTIÖSSÄ

Molekyyligastronomia-blogin lukijoille erikoishintaan 25 e+pk! Tilaa osoitteesta info@stimulusconsulting.fi Miksi munakas epäonnistuu? Entä mikä saa suklaavaahdon pysymään kasassa? Miksi tietyn ruuan kohdalla kannattaa kutsua perhe pöytään heti, mutta toinen ruoka saa hetken vetäytyä ennen kuin sille kannattaa näyttää veistä?