Tomaattia ja mustaa teetä?

syyskuun 10, 2009 kello 7:41 pm | Kotikokkausta tieteellisesti, Myyttejä ja niiden testausta | 2 kommenttia

Khymoksen uusin TGRWT-kierros on avattu ja nyt etsitään reseptejä yhdistelmälle tomaatti ja musta tee.  Aikaa reseptien tekoon on noin kuukausi.

Vaikka en uskokaan, että flavor paringin takana on minkään valtakunnan tieteellistä perustaa, outojen yhdistelmien kokeilu on mukavaa.  Ei tunnu niin pahalta epäonnistua, kun lähtökohtakin on niin vaikea.  Tätä voi käsitellä vaikka yhtenä ruokamyyttinä muiden joukossa.

Flavor paring hypoteesihan perustuu siihem että “kaksi raaka-ainetta sopivat hyvin yhteen, jos niissä on merkittäviä yhteisiä aromiaineita”.  Khymoksen sivuilla on kerätty eri tietokannoista mustan teen ja tomaatin aromiaineita.  Koska niitä on yhteensä satoja, niitä kaikkia ei ehdi ottaa huomioon.

Tärkeimmiksi (jotka siis voivat olla tärkeimpiä, mutta voi olla etteivät olekaan), ovat nousseet E-beta-damascenone, 2-fenyylietanoli, 4-hydroksi-2,5-dimetyyli-2(2H)-furanoni, linaloli ja vanilliini.  Etsin tietokannoista, miltä nuo yhdisteet tuoksuvat tai mitä aromeja ne edustavat.  Kaksi ensimmäistä ovat tyypillisiä ruusun tuoksulle (ja yleensä kukkaisia), kolmas on toiselta nimeltään mansikkafuranoni ja nimensä mukaisesti mansikkainen tuoksahdus, linaloolia kuvataan yrttiseksi ja viimeinen on siis vanilja.  Nuo kaikki löytyvät siis sekä mustasta teestä että tomaatista.

Pitäisikö tomsku-tee -yhdistelmään siis saada joitakin noita yllämainittuja ominaisuuksia?  Ruusuisuutta, mansikkaisuutta, yrttisyyttä ja/tai vaniljaisuutta? Viikonloppuna voisi kokeilla muutamia yhdistelmiä tavoitteena kehityskelpoinen resepti kisaan.

2 Responses to “Tomaattia ja mustaa teetä?”

  1. Nelle kirjoitti:

    Inspiroiduin postauksestasi ja kokeilin yhdistää nämä maut – joskin ihan tälläisin kotikonstein, ilman kummempaa molekyyligastronomiaa. :)

  2. Anu Hopia kirjoitti:

    Näyttää tosi hyvältä & ehdotan kyllä, että laitat tuon reseptisi sinne TGRWT-sivuille:-) Kyseessähän ei ole kisa, vaan enemmänkin jonkinlainen “ralli”, jossa flavor paringiin hurahtaneet esittelevät luomuksiaan toisilleen. Minulla on omani vielä kehitteillä, mutta ei siitä ole tulossa noin luovaa. Tuo rukiin mukaan ottaminen antaa reseptiin upean pohjoisen säväyksen. Kuvatkin on hienoja!

Leave a Reply