YKSI KANANMUNA JA PALMUSUNNUNTAIN PÄIVÄLLINEN KAHDELLE

Maaliskuun 29, 2010 kello 6:54 pm | Kotikokkausta tieteellisesti, Reseptit | Ei kommentteja

Yhdestä kananmunasta syntyi juhlapäivällinen kahdelle

Sillä uhallakin, että meidät on nyt ärsyttävällä tavalla kahlittu määritelmiin ja normeihin, jatkan blogin kirjoittamista:

Teoreetikkona pidän yksinkertaisista asioista.  Suurin osa työtäni on rakentaa erilaisia arjen ilmiöitä heijastelevia malleja ja niiden avulla yrittää ymmärtää todellisuutta, joka yleensä on liian komplisoitu tutkijalle.

Keittiö on paljon monimutkaisempi maailma kuin laboratorio.  Siellä ei voi miettiä, että mitähän reaktiota tänään tekisin. Jos haluaa ruokkia perheensä, on kontrolloidusta laboratorioympäristöstä uskaltauduttava keittiöön, jossa joutuu surffaamaan suurelta osin tuntemattomia reaktioita ja fysikaalisia muutoksia kuohuvan aallon harjalla.  Turvallisuushakuiselle ihmiselle se on henkeäsalpaava kokemus.

Lempireseptini ovatkin tästä syystä yksinkertaisia.  Esimerkiksi tuon aiemmin raportoimani vaquelin-harjoituksen myötä oivalsin, että voin rakentaa yhdestä kananmunasta varsin juhlavan sunnuntaipäivällisen kahdelle.  Lisäksi saan perustaa kokkaukseni kahden tutun ja turvallisen ilmiön varaan. Vaquelin on toinen, mutta…

ensimmäinen on kananmunan keltuaisen avulla saatu emulsio.  Näin syntyy caesar-salaatti kahdelle:

Aineet:

• 2 ruukkua romainesalaattia
• 1 kananmunan keltuainen
• ½ dl neitsytoliiviöljyä
• muutama tippa worchester-kastiketta tai tl dijon-sinappia
• pari tl punaviinietikkaa
• mustapippuria
• anjovisfile tai muutama tippa (ehkä kymmenen) kalakastiketta
• 1 valkosipulin kynsi
• pala parmesanjuustoa, josta ½ dl raasteeksi ja loput lastuiksi pinnalle
• pala vanhaa leipää

En lakkaa nauttimasta tästä tapahtumasta: Ohut öljyvana sekoittuu kananmunankeltuaisen joukkoon, jossa on jo muutama tippa mausteita. Näen sieluni silmin, kuinka keltuaisen emulgointiainemolekyylit hakeutuvat veden ja öljyn rajapinnalle ja ympäröivät vispiläni kierteissä muodostuvat pienenpienet öljypisarat. Emulgointiainekerros eristää öljypisaravauvat toisistaan niin, etteivät ne pääse yhdistymään ja öljy pysty erottumaan omaksi kerroksekseen kastikkeen pinnalle. Aluksi kastike on juoksevaa, mutta kun öljypisaroita on riittävästi, kastike muuttuu yhtäkkiä jähmeäksi. Se on merkki siitä, että öljyä on niin paljon, että pienet öljypisarat täyttävät käytännössä koko tilan. Ne hankautuvat toisiaan vasten, eikä seos enää pysty muuttamaan muotoaan ja valumaan nesteen tavoin. Tämä on niitä harvoja tapahtumia keittiössä, jolloin tunnen olevani tilanteen herra. Aine tottelee minua!

Aah! Sitten vain parmesanraaste ja loput mausteet sekaan. Maun tarkistelua ja silleen. Leivät paahdetaan ja kuutioidaan jne.

Teen kastikkeen aina salaattikulhossa, jonne sitten vain revin salaatit joukkoon. Kätevää ja vähätiskistä puuhaa.

Tämänkertainen salaattini sai kunnian olla mukana grillikauden avajaisissa. Mies grillasi ansiokkaasti kotiin kantamani entrecotet salaatilleni seuraksi.

Entä se toinen puoli kananmunaa?  Valkuaisesta tein jälkiruoaksi mustikkavaquelinit meille kahdelle.  Mutta – noh -  ne epäonnistuivat.  Onneksi oli palmusunnuntai ja eteisen kipossa oli jäljellä muutama suklaamuna, jotka oli jääneet noidilta noutamatta.

Leave a Reply