VANHAN VALKUAISEN KOHOKAS – VÄSÄHTÄNYT NOUSIJA

Valkuaisvaahdon kemiaa olemme pohtineet ennenkin. Esimerkiksi tämä kahdeksan vuoden takainen klubi-ilta todisti, että sillä on väliä, miten valkuaisvaahdon lisää taikinaan ja tämä marenki-ilta pohti vaahtoa marengin näkökulmasta, mutta otti jo kevyesti kantaa kananmunan vanhenemiselle. Nyt, syksyn 2021 ensimmäisessä klubi-illassa sukelsimmekin sitten vanhaan valkuaiseen pää edellä. Kuvainnollisesti tietenkin. Minua on ihmetyttänyt, miten kevytmielisesti kananmunan tuoreuteen suhtaudutaan. 

2021-09-19T20:43:42+03:0019.9.2021|Kananmuna|0 Kommenttia

Koskahan muna on liian vanha?

Kohokas on yksi haastavimmista ruoista, joissa kananmunan laadulla on merkittävä rooli. Sitä pohditaan ja testataan syksyn ensimmäisessä MG-klubi-illassa maanantaina 13.9.2021 klo 17-19 Tein kerran vadelmakohokkaan. Taikina oli kauniin vadelmanpunainen, mutta uunissa kohokas muuttui siniseksi. Pähkäilin asiaa mielessäni, ja päädyin lopulta siihen, että syynä värinmuutokseen olivat vanhat kananmunat. Ei ne varsinaisesti vanhoja olleet, vaan ennemminkin lähellä

2021-09-05T20:53:56+03:005.9.2021|Kananmuna|1 Kommentti

JATKOA MARENKITARINALLE

”Vihdoinkin jälkiruokaa!” huokasivat klubilaiset, kun otimme taas pitkästä aikaa makeat käsittelyynlukuisten kala- ja juusto- ja olut- ja muiden suolaisten teemojen jälkeen.  Onhan siitä tosiaan vierähtänyt, kun viimeksi tartuttiin makeaan.  Tämä oi muistaakseni joulukuussa 2018, kun tutustuimme ruby-suklaaseen.    Mietin, onkohan minun ja Tatun jälkiruokamielikuvitus vähän rajoittunutta, sillä emme ylipäänsäkään ole kovinkaan usein kajonneet jälkiruokiin.  Ja

2019-11-17T21:55:19+03:0017.11.2019|Kananmuna, Uudet teknologiat|0 Kommenttia

PERINTEISTÄ VAI VEGAANIMARENKIA?

Tätä on tehty ennenkin MG-klubi-illoissa. Muutama vuosi takaperin testasimme kikherneliemen vaahdotuskykyä hyvällä menestyksellä. Siitä pari vuotta eteenpäin jatkoimme marengin parissa ja siirryimme sveitsiläiseen marenkiin. Tuo ensimmäinen testi todisti kikherneliemen loistavaa vaahdotuskykyä, ja siitä onkin tullut vegaanituotteiden vakiovaahdottaja. Ainoa haitaksi koettu ominaisuus oli vegaanimarengin lievä vetisyys ja täyteläisyyden puute sekä sen selvästi havaittavissa oleva papumainen aromi.

MARENKI ON TIEDETTÄ JA KÄSITYÖTAITOA PARHAIMMILLAAN

Marenki-ilta alkamassa E Ahlströmin tiloissa. Maaliskuun MG klubin marenkivaahto rakennettiin vahvalle pohjalle, jonka muodostivat:  1.E Ahlströmin ja Maria Plantingin emännöimä upea ilta, 2. Eero Paulamäen ryhmälle tarjoilema marenkiosaaminen ja  3. Tutkijakaksikko Cesar Vegan ja Avani Sanghvin hieno artikkeli "Cooking Literacy:  Meringues as Culinary Scaffoldings".  Minä ja Tatu sitten rakentelimme näistä elementeistä marenkiaiheisen klubi-illan

MARENKIA MARENKIA JA MUUTA MAKIAA

Tästä tutusta asetelmasta eli valkuaisvaahdosta lähtee tämä maaliskuinen MG klubikin käyntiin Maaliskuun MG klubi livahtikin lähietäisyydelle ihan varkain lomaviikon katveessa.  Sehän on jo ensi maanantaina  eli 13.3.2017!  Tapaamme silloin E Ahlströmin tiloissa osoitteessa Elimäenkatu 29.  Kiitokset jo etukäteen Maria Plantingille, joka on taas lupautunut meitä emännöimään! Marian toivomuksesta perehdymme nyt marengin kemiaan.  Tatu

Go to Top