TIETEELLISGASTRONOMINEN MAITOKLUBI

Karjankutsuhuuto kaikui maaliskuun tieteellisgastronomisessa klubi-illassa, sillä maitoklubin luennoitsijamme Elsa Hietala harrastaa kansanmusiikkia ja osasi kutsua myös karjan kokoon.  Ei tullut yhtään lehmää, mutta suuri joukko maidosta kiinnostuneita klubilaisia riensi paikalle Turkuun, Helsinkiin ja Seinäjoelle. Klubi-illan kulttuurihistoriallisen luennon piti Sarka-museon ja Turun yliopiston tutkija Elsa Hietala (Elsan väitös).  Elsa on koulutukseltaan myös arkeologi ja hän kertoi

2024-03-14T13:27:18+03:0013.3.2024|Juomat, Maitotuotteet|0 Kommenttia

MAITOKLUBI

Keskiviikkona 6.3.2024 tieteellisgastronomisessa ruokaklubissa keräännytään kolmella paikkakunnalla virtuaalisen maitotonkan ympärille.  Klubi-illan maitoteeman aloittaa Sarka-museon amanuenssi ja Turun yliopiston väitöskirjatutkija Elsa Hietala, joka kertoo väitöskirjatutkimuksestaan maidon historiasta ja maitotuotteiden kulutuksen muutoksesta 1800-luvun lopulta lähtien.  Elsan esityksen jälkeen syvennymme jälleen aistinvaraiseen arviointiin.  Samalla, kun Otto laskee arvioinnin tuloksia, minä pidän lyhyen esityksen maidon ja valkoisten juomien evoluutiopolusta

2024-03-05T13:17:47+03:005.3.2024|Juomat, Maitotuotteet|0 Kommenttia

KEFIIRIFAKIIRIT

Helmikuun 2022 tapaamisessa luonnontieteellis-gastronomisen ruokaklubimme osallistujat saivat nauttia argentiinalaisen probioottitutkijan ja mitä ilmeisimmin myös kefiirifakiirin Gabriel Vinderolan luentoa fermentoiduista ruoista, erityisesti kefiirin mikrobiologiasta.  Minä sain siis vain istua ja tehdä muistiinpanoja tätä postausta varten. Maailman fermentoitujen ruokien lista sisältää ainakin 5000 nimikettä:  jugurtti, kombucha, juustot, oliivit, leivät, salamit, ilmakuivatut kinkut, hapatetut kaalit ja muut kasvikset, olut, viini, suklaa.  Siinä oli

2022-02-22T17:12:57+03:0020.2.2022|Juomat, Maitotuotteet|0 Kommenttia

KEFIIRIÄ PITÄÄ ODOTTAA VIELÄ KUUKAUSI

Kefiiriä tämäkin Vuoden ensimmäisen klubi-illan teemaksi on valikoitunut kefiiri. Saamme kuulla kahden alan huippututkijan - argentiinalaisen Gabriel Vinderolan ja suomalaisen Seppo Salmisen asiantuntevia luentoja kefiirin (kefiirien) mikroskooppisesta maailmasta, ja pääsemme arvioimaan erilaisia kefiirijuomia, muun muassa eteläamerikkalaista makeaa kefiiriä. Toivottavasti saamme myös kefiirinsiemeniä kotiinviemiseksi. Klubi-illat tapahtuvat sekä Helsingissä että Turussa. Mutta mutta. Vedetään hiukan henkeä tuon

MOZZARELLA – VENYVÄÄ KEMIAA

Venytys onnistuu vain kuumalla juustomassalla. Venyihän se mozzarella lopulta syyskuun mg-klubissakin, ja pääsimme myös jyvälle siitä, miksi se ei aina venykään.  Tietenkin kuitenkin taas teimme (minä tein) yhden typerän virheen koeasetelman suunnittelussa.  Siitä myöhemmin. Laitetaan tähän alkuun nyt kuitenkin tarkka ohje siitä, miten syntyy hyvää kotitekoista mozzarellaa.  Se on saatu yhdeltä klubilaiselta (kiitos Mikko Halsas!),

2020-10-04T19:05:48+03:004.10.2020|Maitotuotteet|0 Kommenttia

LEIPÄJUUSTOA

MG-klubi on vuosien varrella tehnyt lukuisia ansiokkaita (teoreettisia) sukelluksia maitoon.  Olemme muun muassa pohtineet maidon pohjaan palamista ja vaahdon syntyä, taikka miettineet, miten possetin ihana hyytelörakenne syntyy. Tässä juustoutuu ternimaito Nyt sitten syyskuussa 2019 astelimme ryhmänä leipäjuustoon.  Asettelimme askeleemme tarkasti kimmoisiin, ehkä hieman tahmeisiin juustossa risteileviin kaseiiniköysiin, jotka olivat syntyneet, kun lämpimään maitoon lisäämämme juustonjuoksuttimen

2019-09-15T21:27:04+03:0015.9.2019|Maitotuotteet|2 Comments
Go to Top