Molekyyligastronomia

Blogin pitäjä Anu Hopia on elintarvikekehityksen tutkimusprofessori Turun yliopistossa. Kirjoittanut ja luennoinut kokkauksen kemiasta 1990-luvun puolesta välistä.

”SUOLA LISÄTÄÄN VASTA VALMIISEEN PUUROON”

Mitä suola voi muka tehdä riisinjyvälle puuronkeiton aikana? Tätä pohditaan joulukuun MG-klubissa 17.12.2012 klo 17- Teurastamon Kellohallissa. Sinne kaikki, mutta omat kanelit mukaan. Manteli tarjotaan kyllä!

Tämä universaali puuronvalmistukseen liittyvä väittämä on joulukuun 2012 MG klubin säkenöivän kriittisen tarkastelun kohteena.

Suolan rooli puurossa on vankka, joskin sitä on yritetty myös keikauttaa pois valtaistuimeltaan ylimpänä puuronmaustajana.  Esimerkiksi tässä Myllyn Paras -reseptissä sitä ei näy lainkaan.

No hmh…

, mutta jos sitä laitetaan, useimmissa puuroresepteissä se neuvotaan laittamaan vasta valmiiseen puuroon.  Niin tehdään esimerkiksi tässä herra Snellmannin tunnelmallisessa ja hyvin joulupuuropuurotyypillisessä reseptissä. Olen kuullut saman neuvon myös äidiltä, mummolta ja kummitädiltä sekä lukenut sen ruokalehdistä, keittokirjoista ja riisipussien kyljistä.

Paikassa nimeltä Internet sitä pohditaan syvällisesti ja mietitään, onko siinä perää ja jos on, niin mikä se on.  Harva uskaltaa kyseenalaistaa väittämän, mutta vieläkin harvempi tarjoaa mahdollista selitystä ja perustelua ohjeelle.

Väittäisin, että ovat hukkateilla nuo keskustelijat, jotka pohtivat suolan lisäämisajankohtaa tasaisemmalla liukenemisella (jos laittavat suolan keiton aikana), taikka helpommalla suolatason säätelyllä (jos laittavat sen vasta valmiiseen puuroon).

”Suola alentaa tärkkelyksen gelatinoitumispistettä”, väittävät monet tieteelliset julkaisut.  Mutta mikä on sen mekanismi? Sen aion ottaa selville ennen ensi viikon maanantaita ja valmistella aiheesta lyhyen esityksen.

Entä onko sillä mitään merkitystä joulupuuron rakenteelle?  Se maistetaan klubi-illassa.

******************************************************************************

Vuoden 2012 viimeinen MG klubi pidetään Teurastamon Kellohallissa ma 17.12.2012 klo 17- joulupuuron merkeissä.  Tervetuloa taas kaikki uudet ja vanhat klubilaiset elämää suurempien kysymysten äärelle!

Jaa kirjoitus:

Leave A Comment

KEMIAA KEITTIÖSSÄ

Molekyyligastronomia-blogin lukijoille erikoishintaan 25 e+pk! Tilaa osoitteesta info@stimulusconsulting.fi Miksi munakas epäonnistuu? Entä mikä saa suklaavaahdon pysymään kasassa? Miksi tietyn ruuan kohdalla kannattaa kutsua perhe pöytään heti, mutta toinen ruoka saa hetken vetäytyä ennen kuin sille kannattaa näyttää veistä?