Aika aloittaa molekyyligastronomiaseminaarit myös Suomessa?

25 helmi

Eilen oli minulle tärkeä päivä, kun pitkään suunniteltu ja valmisteltu Hervé Thisin vierailu Suomeen toteutui vihdoin.  Paikalle Helsingin Valkoiseen Saliin saapui 150 elintarvikeammattilaista ravintoloista, yliopistoista, kouluista ja teollisuudesta.  Muutama foodie mahtui hyvin joukkoon.  Olimme valmistelleet tilaisuutta pitkään ja hartaasti, mutta jännitys säilyi loppuun saakka ja olin nähnyt erilaisen painajaisen jokaisena yönä edeltävällä viikolla.  Hervé This saapui aamukoneella klo 11.35 ja lähti iltapäiväkoneella klo 19.30.  Seminaari oli ajoitettu klo 12.30-18 Helsingin keskustassa, joten ylimääräistä aikaa ei juuri ollut.  No, pelkäämäni lumimyrsky tai lentolakko ei tullutkaan, paikalle saapunut Hervé This oli aito (eikä vale-Herve, kuten yksi painajaiseni ennakoi) ja tilaisuus saatiin vietyä läpi hienosti.  Kiitokset kaikille osallisille mukaan lukien keskusteleva yleisö! Aiheesta kirjoitti mm. Finfood

Olin jo ennen seminaaria miettinyt parin jutun aloittamista myös Suomessa, ja nyt minusta olisi aika kokeilla, saadaanko ne käyntiin.

1. Aloitetaan Pariisin mallinen vapaamuotoinen molekyyligastronomiaseminaari myös Suomessa.  Vastaavia järjestetään jo eripuolilla maailmaa (ks. esim. tämä tai tämä) ja Ranskassa vuodesta 2000 alkaen.  Minulla ei ole tällä hetkellä aavistustakaan, missä ensimmäisen voisi järjestää, tai kuinka suurta joukkoa moinen voisi kiinnostaa, mutta kokeilumielessä voisimme kokoontua kuluvan vuoden (2009) maaliskuun kolmantena torstaina jossakin pääkaupunkiseudulla pohdiskelemaan ruokaa vapaamuotoisen tieteellisestä perspektiivistä.  Jatkossa voisimme sopia tulevasta teemasta yhdessä, mutta tässä ensimmäisessä tapaamisessa voisimme esimerkiksi pohtia nesteiden tiheyksiä ja yrittää muutaman luonnonlain pohjalta yrittää rakentaa mahdollisimman monikerroksisen juoman.  Omassa esityksessään Hervé This kertoi rakentaneensa 10-kerroksisen drinksun hyödyntämällä muutamaa luonnonlakia, kuten ”vesi ja rasva eivät sekoitus toisiinsa”, ”vesi on tiheämpää kuin öljy”, ”alkoholi sekoittuu sekä veteen että rasvaan” ja ”ilma on kevyempää kuin öljy ja vesi”.  Jos paikalle tulee luonnontieteilijöitä, meidän pitäisi osata rakentaa mahdollisimman monikerroksinen coctail. Jos paikalle ilmaantuu myös kokkeja, se voisi myös maistua hyvältä:-) Otan selvää, missä maaliskuun tapaaminen voisi toteutua. Ehdotuksia voi laittaa tulemaan.

2. Aloitetaan keräämään suomalaisia ruokauskomuksia & testataan niitä esimerkiksi torstaisin. Tästä lisää myöhemmin.

3 thoughts on “Aika aloittaa molekyyligastronomiaseminaarit myös Suomessa?

  1. Hieno juttu, jos näin. Maaliskuun 3. torstai on siis 19.3. Minun oma kalenterini oli päässyt jo täyttymään iltapäivän osalta, ja minun kaleteriini sopisi kaksi vaihtoehtoa joko klo 13-15 tai sitten 17-19. Paikka ei ole vielä tiedossa, mutta jossakin Helsingissä. Olisi hyvä kuulla, kumpi aika miellyttää enemmän. Tuleviksi seminaariajoiksi voidaan sitten päättää vakio ajankohta keskustelun pohjalta 19.3. tilaisuudessa. Yritämme saada järjestettyä myös videoyhteydet muualle Suomeen, mutta sitä minä en itse uskalla luvata.

Vastaa käyttäjälle Anu Hopia Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *