JOULUKUUN KALAPÖYTÄ
Joulukuun Tieteellisgastronominen ruokaklubi kokoontuu joulua odotellessa kalapöydän äärelle, jossa perehdymme sekä suomalaiseen että virolaiseen luonnonkalakulttuuriin. Saamme vierailevaksi luennoitsijaksi FT Tiina Väntin Tallinnan yliopistosta. Tiina kertoo meille kalankäytön historiasta, kalasäilykkeiden valmistuksesta Neuvostoliiton aikana, perehdyttää meidät Viron ruokakulttuuriin tärkeänä osana kuuluvaan kilohailiin ja sen kulttuuriseen merkitykseen, sekä nykypäivän monipuoliseen kalankäyttökulttuuriin. Minä kerron kalan lihan ja aistinvaraisten ominaisuuksien ominaisuuksista