Molekyyligastronomia

Olen nyt pitänyt kaksi tiedekokkauskurssia.  Ensimmäinen sujui ruokakulttuurin merkeissä ruokaharrastajien kanssa.  Toisen pidimme tällä viikolla Turun yliopiston funktionaalisten elintarvikkeiden kehittämiskeskuksessa Terveyden ja biotieteiden opiskelijoille.  Terveyteen ja terveellisyyteen keskittyneille opiskelijoille annettiin tehtäväksi suunnitella mahdollisimman hyvän makuiset annokset kokojyväviljasta, marjoista ja vihanneksista.  Lisäksi annettiin lupa leikkiä, kimara molekyylikokkausvälineitä ja -aineita ja pääsy alan kirjallisuuteen.

Siitä seurasi kolmen päivän iloluontoinen kokkaussessio, jossa tehtiin sekä vanhanaikaista ruokaa tyyliin ”kokojyväpitsaa” että erilaisia vaahtoja, geelejä ja muuta leikittelyä kunnon molekyylikokkauksen hengessä.  Osa resepteistä seurasi suurten gurujen jälkiä tuloksena muun muassa porkkanakaviaaria ja jogurttiblinejä Homaru Cantun tapaan, mutta osa uskaltautui tuntemattomille vesille oman mielikuvituksen turvin.  Uskaliain ja ikimuistoisin tuote taisi olla parsakaalivaahtokarkit.  Ne osoittivat kaikille, kuinka hyvän makuisen ruoan tekeminen ei ole välttämättä helppoa.

Kurssi jatkuu muun muassa filosofisena pohdintana siitä, miten ruoan ”Maku” ja ”Terveellisyys” yhdistyvät tai erottuvat ruoassa.

Nam?Nestetypellä syntyi blineihin rapea kuori, mutta sisus jäi juoksevaksi.