DIFFUUSIOSTA JA NAKKILIEMESTÄ

Ennen vanhaan, kun Wiljam Pyy oli työelämässä, Helsingin ravintolamaailmassa oli kuulemma tapana todeta että “HOK:ssa tehdään niin mautonta ruokaa, että siellä saadaan nakeistakin maku pois.” Wiljam Popi Pyy kertoi tämän syyskuun ensimmäisen luonnontieteellisen ruokaklubimme illan aluksi, kun kuuli Tatun ensimmäisestä kohtaamisestaan nakkiliemen kanssa nuorena kokkipoikana ravintola Tornissa. Siis sen, kun Torniin tuli lapsiperheasiakkaita, vanhempi keittiömestari

SYKSY ALKAA UUTTEILLA, EIKUN MAKKARALLA

Tällaisia testimakkaroita Tatu teki edellisellä kerralla, kun MG klubin aiheena oli makkarat. Saas nähdä, minkälaisia nyt maistetaan! Tatu sanoi kesän päätteeksi, että miksiköhän erityisesti perinteiset ohjeet makkaroiden kypsentämiseksi suosittelevat, että makkarat pitää keittää mausteliemessä.  Siis suolaa, laakerinlehtiä, maustepippuria ja sellaista.  Että meneeköhän makkaran kuoren läpi yhtään makuja? - kysyi Tatu ja epäili, ettei

HAPPO KYPSENTÄÄ KYPSÄÄKIN KYPSEMMÄKSI

Testinäytteiteet valmistuvat maaliskuun MG-klubiin Äh, ärsyttävä kaksisisältöinen sanaleikki tuossa otsikossa!  En kuitenkaan raski ottaa sitä pois, joten jääköön siihen muitakin ärsyttämään. Ensinnäkin päätimme Tatun kanssa, että jatkossa MG-klubimme olkoon LUONNONTIETEELLIS-GASTRONOMINEN RUOKAKLUBI.  Sellainen se on varmaankin aina ollut, mutta nyt me hoksattiin se itsekin. Toisekseen, maaliskuun 2018 klubi-tapaaminen oli hieno paikka todeta tämä, sillä

MIELUISIA MUTAATIOITA MUMMONKURKUSTA

Mihin mummonkurkkujen evoluutiopolku vei marraskuisesssa MG-klubissa. Siitä voi lukea täältä! Miten uudet ruokalajit syntyvät?   Poimitaanko ne ihan vain sattumanvaraisesti - “out of the blue” – saatavilla olevista raaka-aineista, vai noudatammeko jotakin systemaattista kehityspolkua uuden luomisessa? Tästä Tatun hölskytyskurkkureseptistä lähdimme liikkeelle. Muunneltavia asioita olivat sokeri ja happo, mutta muiden tekijöiden (kurkut, liemen kokonaismäärä

Pikkelöintiä

Pikkelöintiä on monenlaista.  Sitä voi tehdä suolalla, hapolla, fermentoimalla tai näiden yhdistelmillä. Pikkelöinti, hapolla ja suolalla säilöminen on yksi vanhimmista säilömismuodoista, joskin tänä päivänä pakasteiden, pastörointien ja muiden tehokkaiden säilöntämenetelmien aikana sen merkitys taitaa olla suurelta osin gastronominen. Tapa muokata kasviksia, lihaa, kalaa ja monia muita raaka-aineita monella tavalla herkulliseen muotoon. Marraskuun MG-klubi keskittyy pikkelöimään

SUOLA KULKI MYÖS YLÄMÄKEEN, MUTTA ERI TAVALLA KUIN ALAMÄKEEN

Suolautuuko yläfile samalla tavalla kuin alafile? Klubissa pohdittiin muun muassa suolan liottamiseen tarvittavan veden määrää.  Wikipedian "salt solution" osiossa mainitaan, että "At 20 °C one milliliter of water can dissolve about 0.357 grams of salt; a concentration of 26.3%. At boiling (100 °C) the amount that can be dissolved in one milliliter

Go to Top