Molekyyligastronomia

Blogin pitäjä Anu Hopia on elintarvikekehityksen tutkimusprofessori Turun yliopistossa. Kirjoittanut ja luennoinut kokkauksen kemiasta 1990-luvun puolesta välistä.

SAUCE HOLLANDAISE JA SYKSYN ENSIMMÄINEN MG TAPAAMINEN

Syksyn MG tapaamisetalkavat taas perinteisesti Roihuvuoressa Helpan tiloissa joka kuukauden kolmas maanantai. Ensimmäinen on maanantaina syyskuun 20. klo 17-20 osoitteessa Prinsessantie 2, Helsinki. Olemme Tatun kanssa tehneet pari pikku muutosta kokoontumisiin: Tapahtuma järjestetään niin, että opiskelijat voivat saada osallistumisesta opintopisteitä. He saavat hiukan ennakkomateriaalia ja myös tekevät muille osallistujille

Playstation ”Taste”

Ennen vanhaan tiesimme, että kun ruoka maistui makealta, siinä oli sokeria.  Se oli siis nopean energian lähde.  Niukkuuden aikana se oli toivottu signaali, mutta sittenhän me eksyttiin kaikki joukolla karkkimaahan. Muutkin maku- ja hajuaistit ovat meille evoluution myötä syntyneitä ravitsemusneuvojia: suolainen ohjannut kivennäisaineiden ja umami proteiinien lähteille, karvas varoittanut vaarasta.  Monet kemotuntoaistimukset,

UUTTA MOLEKYYLILUKEMISTA

Heräsin kesähorroksesta takaisin virtuaalitodellisuuteen ja löysin heti uutta mielenkiintoista luettavaa: Suomalaiset ekperimentalkokit, ryhmä insinöörintapaisia nuoria miehiä, on aloittanut mielenkiintoisen ruokablogin “Hyvänmaunrajalla“, jossa viljellään myös molekyylikokkauksen messagea.  Kuvat ovat upeita ja reseptit testattuja.  Menkää ja nauttikaa! Syksyllä julkaistaan taas paljonkin tärkeää kirjallisuutta tämän blogin aiheista kiinnostuneille.  Suurin niistä taitaa olla kirja “Modernist Cuisine“. 

VUOROPUHELUA 2 – STEIRERECK

Tästä kesäisestä ravintolaillasta Wienissä minun on pitänyt kertoa jo aiemmin, mutta olen odotellut, josko se herättäisi minussa muitakin ajatuksia kuin syömisen.  Nyt muutaman viikon hauduttelun jälkeen se vihdoin herätti. Ravintola Steirereck Wienissä osui kävelyreitillemme, joka oli suunniteltu siten, että se osuisikin.  Kyseinen ravintola on Wienin ainoa kahden tähden paikka ja Maailman 50 Parasta Ravintolaa

HELPPO KOKEILLA SOUS VIDE KOKKAUSTA KOTONA

Jos pitäisi veikata jotakin tekniikkaa, joka siirtyy molekyylikokkaksesta mainstreamiin, sanoisin, että se on sous vide, arkisemmin matalalämpökypsennys.  Arvaan, että viiden vuoden sisällä se on uusi hittituote joululahjaksi samaan tapaan kuin mitä leipäkone oli taannoin. Sous vide on ranskaa ja tarkoittaa ”tyhjiössä”.  Siinä ruoka kypsennetään tyhjiöön pakattuina perinteisiä kypsennysmenetelmiä matalammissa lämpötiloissa.  Tämä alun perin Ranskassa

Teknistunneperäistä ruoanlaittoa

Taas tupsahti ruudulle yksi ruokakirjoitus, jossa taitettiin peistä siitä, mitä MG on ja onko se mitään uutta ja pitäisikö sitä sanoa joksikin muuksi kuin miksi sitä sanotaan ja jos pitäisi niin miksi.  Näyttää siltä, että luonnontieteilijät eivät tykkää, kun heidän hienoon "molekyyli"-sanaansa liitetään jotakin niinkin outoa kuin "gastronomia" ja toisaalta

KEMIAA KEITTIÖSSÄ

Molekyyligastronomia-blogin lukijoille erikoishintaan 25 e+pk! Tilaa osoitteesta info@stimulusconsulting.fi Miksi munakas epäonnistuu? Entä mikä saa suklaavaahdon pysymään kasassa? Miksi tietyn ruuan kohdalla kannattaa kutsua perhe pöytään heti, mutta toinen ruoka saa hetken vetäytyä ennen kuin sille kannattaa näyttää veistä?

Go to Top