Molekyyligastronomia
Blogin pitäjä Anu Hopia on elintarvikekehityksen tutkimusprofessori Turun yliopistossa. Kirjoittanut ja luennoinut kokkauksen kemiasta 1990-luvun puolesta välistä.
LASTUJA JA LASTUJA
Johonkin aikaan nuoruuttani perunalastut kuuluivat oleellisesti vapaa-aikani viettoon. Oli mukava kilpailla kaverin kanssa, kumpi ehtii kahmia nopeammin perunalastuja yhteisestä pussista, tai yksinään kiepsahtaa telkkarin ääreen sohvalle kulhollinen perunalastuja tiukassa halauksessa.
Perunoita on Suomessa syöty vuosisatojen ajan, mutta perunalastut rantautuivat meille 1950-luvulla. Kotimainen sipsien valmistus alkoi Ahvenanmaalla vuonna 1970. Tänä päivänä suomalaiset syövät keskimäärin neljä kiloa sipsejä vuodessa.
Sitten jossakin vaiheessa kasvava terveystietoisuus rasahdutti minut ja monet muut tuon hereille herkun paheellisuudesta – suolaa ja rasvaa ja silleen. Perunalastut jäivät, mutta tilalle tarjoutui lukuisa määrä ”terveellisiä” vaihtoehtoja – kuitupitoisia, vähäsuolaisia, juureksia ja kasviksia.
Kauppojen hyllyillä perunalastujen rinnalle on viime vuosina tullut myös muista raaka-aineista, kuten viljasta, juureksista, kikherneistä ja linsseistä valmistettuja sipsejä.
Mitä me tiedämme perunalastuista ja niille kehitetyistä vaihtoehdoista? Niiden suosiosta ja terveellisyydestä? Rasahtavuudesta?
Tervetuloa syksyn 2022 toiseen tieteellisgastronomiseen ruokaklubiin 5.102022 klo 17-19! Siellä perehdytään perunalastuihin. Ja muihinkin lastuihin, eipä sen puoleen.
Klubi-illat toteutetaan perinteisesti sekä Turussa että Helsingissä. Helsingissä Hotelli- ja Ravintolamuseon tilat Kaapelitehtaalla osoitteessa Kaapeliaukio 3, G-porras, Helsinki. Turussa kokoonnumme Turun yliopiston Medisiina D-rakennuksessa sijaitsevassa Aistikattila-moniaistilaboratoriossa osoitteessa Kiinanmyllynkatu 10, Turku. Turun ja Helsingin välillä on Zoom-yhteys, sillä toteutus on yhteinen. Molempiin tilaisuuksiin on etukäteisilmoittautuminen, sillä tiloihin mahtuu vain rajallinen määrä osallistujia.
Ilmoittautuminen Helsinkiin tämän linkin kautta: https://www.hotellijaravintolamuseo.fi/nayttely/tieteellis-gastronominen-klubi/
Ilmoittutuminen Turkuun sitten puolestaan tämän linkin kautta: https://www.flavoria.fi/ruokaklubi/
Teksti: Anu Hopia ja Anni Pelkonen