Molekyyligastronomia

Blogin pitäjä Anu Hopia on elintarvikekehityksen tutkimusprofessori Turun yliopistossa. Kirjoittanut ja luennoinut kokkauksen kemiasta 1990-luvun puolesta välistä.

SYKSY ALKAA UUTTEILLA, EIKUN MAKKARALLA

Published On: 8.9.20181 CommentCategories: Lihat ja kalat, Mausteet, suola ja etikka

Tällaisia testimakkaroita Tatu teki edellisellä kerralla, kun MG klubin aiheena oli makkarat. Saas nähdä, minkälaisia nyt maistetaan!

Tatu sanoi kesän päätteeksi, että miksiköhän erityisesti perinteiset ohjeet makkaroiden kypsentämiseksi suosittelevat, että makkarat pitää keittää mausteliemessä.  Siis suolaa, laakerinlehtiä, maustepippuria ja sellaista.  Että meneeköhän makkaran kuoren läpi yhtään makuja? – kysyi Tatu ja epäili, ettei mene.

Enpä tiedä, mutta ajatukset livahtivat hetimmiten diffuusioon ja osmoottiseen paineeseen ja sensellaiseen. Siitähän syntyy mukava teoriapläjäys, joka yhdistyy maukkaisiin makkaramaistiaisiin.

Tässäpä siis syksyn ensimmäisen MG-klubin teema.  Teoreettisesti mietimme diffuusiota, osmoosia ja aineiden uuttumisen prinsiippejä ylipäänsäkin.  Sitten keittelemme makkaroita erinäisissä liemissä, ja arvioimme, mihin suuntaan erilaiset yhdisteet kulkevat.  Meneekö esimerkiksi suola makkarasta suolattomaan keitinliemeen, tai meneekö laakerinlehden ja maustepippurin aromit keitinliemestä makkaraan.  Huomaako kukaan?

Tatu lupasi valmistaa maanantaiksi miedonmakuisia, mutta herkullisia makkaroita, joita sitten keittelemme ja maistelemme.  Virittäkää makuaistinne!

**********************************

Kesä on siis ohitse ja syksyn 2018 ensimmäinen MG-klubi kokoontuu perinteisesti kuukauden kolmantena maanantaina, eli 17.9.2018 Stadin ammattiopistolla klo 17-19. Osoite on Prinsessantie 2, ja sinne ovat jälleen tervetulleita vanhat ja uudet klubilaiset.  Muistanette, että emme mainosta klubia sen suuremmin, mutta se on todella avoin tilaisuus, jonne kaikki hyvästä ruoasta kiinnostuneet ovat lämpimästi tervetulleita.  Nähdään siis!

 

Jaa kirjoitus:

One Comment

  1. Liisa Helamaa 17.9.2018 at 17:07 - Reply

    hei. Hienolta kuuostaa makkarat ja mausteet. Harmi, etten pääse osallistumaan. Mukavaa iltaa kaikille gastronomeille ja tavataan syksyn kuluessa:) Liisa Turengista (ihan jäätelötehtaan kupeesta, tiedäthän….)

Leave A Comment

KEMIAA KEITTIÖSSÄ

Molekyyligastronomia-blogin lukijoille erikoishintaan 25 e+pk! Tilaa osoitteesta info@stimulusconsulting.fi Miksi munakas epäonnistuu? Entä mikä saa suklaavaahdon pysymään kasassa? Miksi tietyn ruuan kohdalla kannattaa kutsua perhe pöytään heti, mutta toinen ruoka saa hetken vetäytyä ennen kuin sille kannattaa näyttää veistä?