MARENKIA MARENKIA JA MUUTA MAKIAA

Tästä tutusta asetelmasta eli valkuaisvaahdosta lähtee tämä maaliskuinen MG klubikin käyntiin Maaliskuun MG klubi livahtikin lähietäisyydelle ihan varkain lomaviikon katveessa.  Sehän on jo ensi maanantaina  eli 13.3.2017!  Tapaamme silloin E Ahlströmin tiloissa osoitteessa Elimäenkatu 29.  Kiitokset jo etukäteen Maria Plantingille, joka on taas lupautunut meitä emännöimään! Marian toivomuksesta perehdymme nyt marengin kemiaan.  Tatu

ESIÄITIEN ESITAIKINAPULLA

Saa vaivata, sanoi taikina! Vehnäjauhopussin kyljessä on pullan pikaohje: Lisää kädenlämpöiseen maitoon hiiva ja sekoita hyvin. Lisää sitten suola, sokeri ja kardemumma, sekä kanamunat. Sekoita. Lisää sitten joukkoon jauhomäärästä noin puolet. Sekoita hyvin ja tasaiseksi. Sulata margariini ja lisää sitten sekaan. Lisät loput jauhomäärästä vähän kerrallaan ja vaivaa taikina tasaiseksi. Peitä taikina liinalla

2016-01-17T20:49:39+03:0017.1.2016|Leipominen|0 Kommenttia

MAY THE PULLAFORCE BE WITH YOU!

Pullakin vaatii hyvän sitkon. Tästä ja muistakin pulla-asioista puhutaan tammikuun 2016 MG klubissa Maailma on kylmä paikka ja kylmemmäksi tuntuu muuttuvan.  Tätä kylmyyttä vastaan hyökkää MG klubi tammikuussa 2016 lämmin pulla aseenaan. "Teen esitaikinan myös tavalliseen vehnäpullataikinaan, kuten joulupullaan, koska taikina kohoaa silloin paljon paremmin ja siitä tulee kevyttä ja ilmavaa."  Näin sanoo

TÄRÄYTÄ KAKKU KUOHKEAKSI

Hyvään kakkureseptiin tulee tästä lähin lisätä tuo viimeinen rivi: Tipauta kuuma kakku 30 cm:n korkeudelta pöydälle! Tänä vuonna MG klubissa onkin saatu nauttia yllättävän paljon erilaisista yllätyksistä.  Ensin murrettiin myytti lihan temperoinnin tarpeesta ennen paistamista ja nyt huhtikuun klubi-illassa saatiin täräyttämällä aikaan harvinaisen kuohkea kakku.  Sillä niin siinä kävi, että yhdestä ulkomaankirjasta bongaamani

2015-08-26T11:29:51+03:0025.4.2015|Leipominen|5 Comments

LEIPÄ ELI JAUHON METAMORFOOSI

Huhtikuun MG-klubilaisraadin lahjomaton arvio oli, että suola lisää no knead –leivän miellyttävyyttä, mutta muuten suola vaikutti yllättävän vähän leivän laatuun, kuten tilavuuteen, kuplien kokoon tai sisuksen rakenteeseen. Osasyynä pieniin eroihin saattoi olla käytetyt suolapitoisuudet (0,3; 0,5 ja 1% taikinan painosta, jotka vastasivat 0,5; 1,0 ja 1,9% jauhojen painosta), taikka siitä, että suolan rooli

2016-07-26T07:53:56+03:0021.4.2014|Leipominen|0 Kommenttia

LEIPÄÄ JA SUOLAA HUHTIKUUN KLUBI-ILLASSA – SAISKOS TAAS ILMOITTAUTUMISIA ETUKÄTEEN

Suola janottaa edelleen huhtikuun MG-klubilla, kun teemana on tällä kertaa leipä.  Miten tehdään täydellinen ranskalainen leipä?  Sellainen, jossa on suuret kuplat, sitkeä sisus ja paksu rapea kuori.  Entä täytyykö turvautua aina ammattileipurin apuun vai voiko sellainen onnistua kotikonstein?  Näitä ideoita nousi Sanoma Magazinesin porukalta, kun kyselin heiltä mielenkiintoisia teemoja heidän isännöimään huhtikuiseen klubi-iltaan.

2016-07-26T07:54:07+03:006.4.2014|Leipominen|0 Kommenttia
Go to Top