Molekyyligastronomia

Blogin pitäjä Anu Hopia on elintarvikekehityksen tutkimusprofessori Turun yliopistossa. Kirjoittanut ja luennoinut kokkauksen kemiasta 1990-luvun puolesta välistä.

KARJALANPAISTIA SYYSKUUN MG KLUBISSA

Esitelmä karjalanpaistista poiki idean syksyn ensimmäiseen MG klubi-iltaan.

Syksyn MG klubit alkavat perinneruoan ja karjalanpaistin merkeissä, josta FB sivu täällä.  Pidin elokuussa luennon, jossa pohdin karjalanpaistiohjeiden tekniikkaosioista erityisesti kohtaa: kansi päällä vai ilman kantta.

Monissa ohjeissa ei mainita mitään kannesta tai kannettomuudesta.  Joissakin taas annetaan hyvinkin tarkat ohjeet tyyliin: Aseta vuoka uuniin ilman kantta noin 1 tunniksi (lt 225-250C); laita kansi päälle ja laske uunin lämpö 150 asteeseen; anna kypsyä 2,5 tuntia.

Mitä kaikkea padassa tapahtuu, kun kansi on auki tai kiinni?

Mitä padassa tapahtuu kannen ollessa kiinni tai auki?  Näitä teoretisoidaan ja maistellaan.  Valmistelemme perinteisesti Tatu Lehtovaaran kanssa karjalanpaistit ja niiden liemet sokkomaistoa varten.

MG klubi kokoontuu siis syksyn ajan Helsingin uudessa ruokakulttuurikeskuksessa eli Teurastamolla.  Ajankohta on perinteinen eli joka kuukauden 3. maanantai klo 17-n.19.

Teurastamon Kellohallin sisäänkäynti

Klubi kokoontuu Teurastamon Kellohallissa Helsingin Kalasataman ja Sörnäisten kupeessa, osoitteessa Työpajankatu 2.   Toivottavasti mahdollisimman moni vanha ja uusi klubilainen löytää perille. Tämä on hyvä mahdollisuus tutustua myös hienoon uuteen ruokakulttuurikeskukseen!

Jaa kirjoitus:

Leave A Comment

KEMIAA KEITTIÖSSÄ

Molekyyligastronomia-blogin lukijoille erikoishintaan 25 e+pk! Tilaa osoitteesta info@stimulusconsulting.fi Miksi munakas epäonnistuu? Entä mikä saa suklaavaahdon pysymään kasassa? Miksi tietyn ruuan kohdalla kannattaa kutsua perhe pöytään heti, mutta toinen ruoka saa hetken vetäytyä ennen kuin sille kannattaa näyttää veistä?